sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Kerttu koreili mätsärissä, Helka heitti talviturkin


Kerttu kävi tänään esiintymässä mätsärissä Kuopion Lemmikkiareenalla siskoni kanssa. Minä olin töissä aamuvuorossa, joten en harmi kyllä päässyt mukaan. Esiintymiset oli sujuneet kivasti pientä ruohomaton nuuhkuttelua lukuunottamatta ja Kerttua oli kehuttu hyväkuntoiseksi ja iloisesti esiintyväksi. :) Isojen veteraanien sarjassa kilpaili yhteensä 3 koiraa, joista Kerttu sijoittui sitten toiseksi voiton mennessä hienolle cockeriveteraanille. Palkinnoksi pussillinen ProFormancea ja hyvä mieli tottakai. Kertun ja Helkan Lilli-kaveri(cockeri) oli myös esiintynyt upeasti ottaen ensimmäisen sijoituksensa mätsärissä sijoittuen sinisten 3. pienissä aikuisissa - onnittelut! :)


Illalla poikettiin sitten iltalenkin yhteydessä koirien kanssa järvelle. Helka oli irtaallaan pysyen hienosti kuulolla ja tykkäsit hirmuisesti läträtä vedessä hakemassa keppejä ja pyydystämällä heiniä. Sillä on myös hauska tapa tunkea koko kuono veteen heiniä vedestä saalistaessa ja välillä meni veden alle lähes koko pää silmiä myöten! ^^ Vähän se tuli uineeksikin samalla, joten se on nyt sitten viimeinenkin talviturkki sen osalta heitetty. Kerttukin kahlaili mieluusti, mutta se ei vielä halunnut talviturkistaan luopua. Kahlailujen jälkeen tytöillä oli kovasti virtaa ja spurttailivat rannassa sen minkä Kerttua rajoittavalta flexiltä pääsivät. Leikit jatkuivat sitten vielä ala-asteen kentällä kotiin päin mennessä ja kyllä olivat hetken aikaa kivasti hiekalla kuorrutettuja jaloistaan. :D Helka innostui myös jalkapallon peluusta ja paineli menemään pallon perässä kannellen sitä välillä suussaan ja yrittäen tapporavistella sitä. Kylläpä oli hauskaa kaikilla ja mukavaa vaihtelua tavallisiin iltalenkkeihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti