perjantai 11. syyskuuta 2020

Rautavaaran retki 26.8.20

Minulla oli vapaapäivä keskellä viikkoa ja sisko vielä kesälomalla, niin päätettiin ottaa suunta Rautavaaralle Tiilikkajärven kansallispuistoon. Sää vaikutti etukäteen lupaavalle tälle päivää, mutta meinasi vähän jo hymy hyytyä kun menomatka Rautavaaralle saatiin ajella melkeinpä kaatosateessa! 😅 Sade kuitenkin lakkasi juuri kun päästiin perille ja puraistiin vielä autossa pikaista aamupalaa. Juurakot jne. oli polulla paikoitellen aika petollisen liukkaita märkinä, mutta aivan auringonpaisteessakin saatiin matkaa taittaa kohti Venäjänhiekkaa!













Venäjänhiekalla alettiin rakennella nuotiota ja tulen tekeminen osoittautuikin sateen jäljiltä melkoiseksi haasteeksi! Puut vajassa olivat taas todella kosteita ja eivät kyllä meinanneet hyvin palaa sittenkään kunhan vähän onnistuttiin pienemmillä tikuilla tulta alulle saamaan. Pitkällisen prosessin jälkeen saatiin kuin saatiinkin kuitenkin sen verran hiillosta aikaiseksi, että saatiin makkarat paistettua. Taukoon hujahti kyllä kaikkineen varmaan pari tuntia!
















Venäjänhiekalta lähdettyä käytiin hieman fiilistelemässä Uiton kämpän pihalla ja jatkettiin sitten käppäilyä lähtöpisteeseen. Ihan pari pientä tippaa tuli vettä jossain vaiheessa, mutta päästiin taas autolle asti ennen kuin alkoi sataa uudemman kerran. Ihan kunnolla sitä märkää sitten taas tulikin, kun ajeltiin takaisin päin!























Matkalla tehtiin pysähdys tervehtimässä Oilin tytärtä Miinaa (Miskajasmin Unelmiina). Muutamaan vuoteen en ollutkaan Miinaa nyt nähnyt, mutta ihan yhtä suloinen se oli kuin ennenkin sekä luonteeltaan kuin ulkonäöltään. 💓Hyvin tulivat kaikki tytöt edelleen juttuun keskenään. Ei mitään ongelmaa.

Miina 5,5v.


Miina


Oili ja Miina

Lempi, Oili, Raija ja Miina

maanantai 7. syyskuuta 2020

Kesäloman huipennus

Kaikki hauska loppuu aikanaan ja niin myös kesäloma! Kesäloman viimeisenä päivänä saatiin vieraiksi Heli ja Severi (Miskajasmin Olkihattu). Vietettiin mukava päivä ja käytiin myös moikkaamassa Helkaa Kuuslahdessa. Suorastaan pakollinen puolisisaruskuva saatiin taas aikaan ja varsin onnistunut yhteiskuva myös meidän koko lapinkoiraporukasta. 😊

Helka (Miskajasmin Kuunsäde) 13v. ja Severi (Miskajasmin Olkihattu) 11v.



Hilda (Miskajasmin Ukuliina), Lempi (Miskajasmin Ihalempi),
Severi (Miskajasmin Olkihattu), Raija (Jehnajan Tusina),
Oili (Dagolas Qultsi) ja Helka (Miskajasmin Kuunsäde).




























Kaikenkaikkiaan ehdittiin nähdä kyllä mukavasti kavereita ja koirakavereita loman aikana. Tuli käytyä vierailuilla ja tehtiin useampia lenkkejä. Ei voi olla kuin erittäin tyytyväinen loman antiin! Jospa näillä jaksaisi taas pusertaa pimenevän kylmenevän loppuvuoden joulua kohden..!

Retkeilyviikko

Viimeinen kesälomaviikkoni sujui retkeilypitoisissa merkeissä. Sunnuntaina 16.8. ajeltiin Tiian, Saivan ja Hilpan kera testaamaan Volokinpolkua Sonkajärvellä. Käveltiin vain pätkä kaiken kaikkiaan miltei 30km pitkästä reitistä. Meillä matkaa taisi kertyä kuutisen kilometriä, mutta tällä osuudella se oli varsin sopiva, kun maatokin oli varsin vaativaa ja eteensä sai kyllä todenteolla muistaa katsoa. Retken päätteeksi nautiskeltiin vielä makkaraa ja eväitä laavulla.

Retkikoirat Raija, Lempi, Saivan ja Lempin emä Hilpa. Oili vietti päivän
kotoisissa merkeissä. Maasto olisi ehdottomasti ollut sille liian rankkaa
ja haastavaa.


Seuraavana päivänä Volokinpolun retkestä startattiin siskoni ja Lempin kanssa auton nokka pohjoisen suuntaan ja ajeltiin ensin Posiolle Riisitunturille retkeilemään. Sää oli melko vaihtelevaa jo lähestyttäessä määränpäätä ja vaihtelevissä sääoloissa saatiin viettää alkupätkä retkestä kävellessäkin. Moneen kertaan jouduttiin veivaamaan alkuun vaatetta päälle ja pois, kun ensin satoi vettä ja sitten paistoi taas aurinko ja kohta taas toisin päin. 😄 Pientä kommellusta oli mukana alkumatkasta, kun tunturin päälle kavuttuamme lähdettiinkin syystä tai toisesta väärään suuntaan ja käytiin käppäilemässä lisälenkiksi n. 4km:n Riisin rääpäsy! Hieman kyllä hikeä ja tuskaa nostatti pintaan, kun toista kertaa kiivettiin tunturin päälle, mutta siitä päästiin kuitenkin nyt sitten jatkamaan oikeaan suuntaan Riisin riettaalle, kunhan oltiin tovi ihailtu ja kuvailtu kauniita maisemia tunturin huipulta. Tunturin päältä matka taittui pääasiassa alamäkeä majapaikalle Uudenlammin laavulle. Teltta saatiin pystyyn lammen läheisyyteen varvikkoon ja sitten virittelemään nuotiota tihkusateessa. Haastetta vähän olikin hiilloksen aikaansaamisessa kun vettä tihuutteli ja välillä tuulenpuuskat sammuttivat alullaan olevan tulen. Hiillokset lopulta saatiin ja nautiskeltii makkarat ja muut eväät ennen kuin väsyneinä köllähdettiin telttaan. Lempikin kävi heti unten maille telttaan päästyään.

















Yö sujui melko katkonaisilla unilla ja varpaita hieman palelsi, sen verran oli viileä yö. Aamupalailtiin rauhassa aurinkoisessa viileähkössä aamussa ja matka jatkui teltan kasaamisen jälkeen eteenpäin. Nyt mentiin hieman metsäisemmissä ja soisemmissa meiningeissä seuraava taival ja pysähdyttiin Soilun laavulle hengähtämään ja nauttimaan aamupala nro. 2! 😃 Soilun jälkeen lähdettiin taas kapuamaan ylöspäin ja loppumatka kuljettiin taas tunturimaisemissa. Puolen päivän jälkeen saavuttiin jo lähtöpisteeseen ja niin oli takana päälle 10km:n Riisin rietas (höystettynä sillä edellispäiväisellä lisälenkillä..! 😄)














Riisitunturilta otettiin taas suunta Kuusamoon, jossa täytettiin vähän mahaa ennen kuin matka jatkui seuraavaan kohteeseen, Hossan kansallispuistoon. Iltapäivästä/alkuillasta starttasi sitten Ölökyn ähkäsy! Maasto oli selvästi vaativampaa kuin Riisitunturilla ja nousua ja laskua riitti. Jalkojakin piti taas muistaa välillä vähän katsella! Huikeat oli rotkonäkymän Julmalla-Ölkyllä. Käytiin mennessä ylittämättä myös pienemmälle reitille johdattava riippusilta rotkon yli, jotka jälkeen palattiin taas takaisin jatkamaan pidempää kierrosta. Lempi kulki taas todella reippaasti riippusillalla. Ei sitä tuntunut jännittävän vaikka silta vähän heiluikin. (Hihnan toinen pää saattoi kyllä ehkä olla hieman tutisevimmin jaloin liikkeellä..! 😅)

























Ylhäisemmistä kalliomaisemista laskeuduttiin lopulta alemmas, kun reitin puoliväli alkoi häämöttää. Kallioiden juurelle ihanasti solisevan ojan läheisyyteen Ölkynperän laavun viereen kasattiin sen yön ulkoilmahotelli. Hankalaa oli löytää teltalle sopivan tasaista paikkaa, kun oli niin juurakkoista tai muuten epätasaista. Nuotio syttyi tällä kertaa hyvin ja iltaa istuttiin eväiden äärellä aivan omassa rauhassamme. Lempiä väsytti päivän aktiviteetit taas niin, että se painui telttaan asettumaan jo hetkeä ennen meitä.













Yöllä oli rauhallista (eikä puhelimetkaan laulaneet, kun kaikki kentät olivat poissa!), mutta unet jäivät taas melko pinnallisiksi, osittain mukuraisesta alustastakin johtuen. Aamu valkeni aurinkoisena ja sää lämpesi paisteessa melko äkkiä kun matka jatkui eteenpäin aamulla. Tovi jos toinenkin ihailtiin hienoja näkymiä matkalla ja puolen päivän tietämillä oltiin taas tultu lähtöpisteeseen. Matkakertymää Ölökyn ähkäsyllä oli merkalla kymmenisen kilometriä.

Hossassa pistäydyttiin vielä vähän ex tempore Hossan poropuistossa kahvilla ja teellä, sekä moikkaamassa poroja. Seuraava pysähdys tehtiin Kajaanissa katselemassa linnanraunioita lähiympäristöineen. Tovi kierreltiin melko kuumassakin auringonpaisteessa. Lempikin kaipasi pariin kertaan jo viilentelyjä vedessä. Siitäpä sitten enää muutaman tunnin huikonen ja kotoisalla Siilinjärven maaperällä taas oltiin. Kyllä uni maistui meille kaikille mainiosti seuraavana yönä omassa sängyssä ja tyytyväisenä hienoon antoisaan retkeen! 😊





Lammaspaimennus Jyväskylässä 15.8.20

Lempin kanssa käytiin Jyväskylässä Rantalan Mirvan lammaspaimennuskoulutuksessa 15.8. Matka taittui nopeasti kimppakyydillä Tiinan ja Annin kanssa, ja aamulla klo 7 oltiin jo treenejä aloittelemassa paikan päällä. Lempin harjoitukset sujuivat ihan mukavasti, vaikka Lempillä olikin välillä vähän liiaksikin kytöä päästä käymään minun lähelläni. Lempi piti hyvää etäisyyttä lampaisiin ja ne liikkuivatkin sille hyvin, eivätkä jääneet jumittelemaan. Kiertämistaipumusta sillä oli havaittavissa myös. Emäntä oli tapansa mukaan ajoittain aika pihalla mitä pitää tehdä ja minne päin koiraa ohjata. 😅 Kovaa hommaa oli kyllä Lempillekin paimennustreenit ja kotimatkalle lähti ihan väsähtänyt pikkukoira. Vielä illalla kotonakin uni maistui hyvin.

Kuvasta kiitos Jenna Lindroosille!


Lapinlahden match show 1.8.2020

Lähdettiin kesälomani alkajaisiksi koko omalla koirapoppoollani (Oili, Raija ja Lempi) Lapinlahdelle mätsäriin 1.8., kun sain siskonkin houkuteltua mukaan apuhandleriksi. Oilille ei veteraaniluokassa sijoitusta ja Lempi sai punaisen nauhan isoissa aikuisissa, muttei sijoittunut. Raija sai myös punaisen nauhan isoissa aikuisissa ja sijoittui siskoni esittämänä punaisten kolmossijalle.

Mukava päivä ja kaikki koirat esiintyivät hyvin. Lempinkin esiintyminen oli tällä kertaa varsin kivaa. Muutamaa viikkoa aiemmassa mätsärissä nenä veti maahan ja muutoinkin huomasi ettei aikoihin oltu missään koiratapahtumissa oltu.

Alla olevista kuvista kiitos Niina Johanna Laukkaselle.



Martiskaisen Paula nappasi myös kivan poseerauskuvan Lempistä:



Raija 7 vuotta

Raija täytti keväällä jo 7 vuotta. Eipä Raijassa toki vielä ikä näy - koira parhaassa iässä! Turkki on vuoden takaisen steriloinnin jälkeen saanut uusia muotoja. Kaulaan ja takapuoleen on kyllä tullut turkkia ja hapsottavaa karvaa lisää. Oksanpätkät jne. tuntuu niihin kyllä myös valitettavasti tarttuvan. Pohjavillaa vaihtoi kyllä nyt kesällä aika hyvin, joten se systeemi ei ole aivan sekaisin mennyt.













Hampaiden suhteen Raijalla oli tälle vuodelle harmia vähän lisääkin, kun toisenkin puolen iso yläposkihammas halkesi heinäkuulla. 😞 Olivat pihalta löytäneet jonkin vanhan ja ilmeisen herkulliseksi muhineen nauhanluun, jota sitten kaikki vähän vuoron perään kalusivat parina edeltävänä päivänä, kun sitten huomasin Raijan epätavallisesta suunlivoskelusta ettei nyt kaikki ole kunnossa. Poistoonhan se tämäkin hammas sitten meni, oli siitä sen verran iso soiro halki ja tulehdus oli tähänkin jo ehtinyt juureen alulle kun poistopäivä koitti. Tämäkin operaatio meni hyvin ja parilla hieman vaisummalla päivällä Raija tästäkin selvisi. Mutta nyt meni oikeat luut kyllä pannaan Raijalta (ja muiltakin koiriltani). Tulipa aika kalliiksi muutaman euron luut! 😳 Epäilen kyllä, että olisiko Raijalla yleisesti jotenkin vähän heikompi hammasluu.. Onhan meillä aiemminkin syöty oikeita luita satunnaisesti, eikä kellään ole koskaan aiemmin tällaisia lohkeamisongelmia ollut. Voi toki olla, että on vaan erittäin huonoa tuuriakin. Kuulin kuitenkin tässä vastikään, että myös Raijan edesmenneellä emällä oli jouduttu samainen poskihammas poistamaan luunsyönnissä tapahtuneen lohkeamisen vuoksi. Sekin vähän herätti mietintöjä heikommasta hammasluusta.

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Helka 13v.

Eilen 8.3. Helka täytti 13 vuotta.



Helka on vielä hyvässä kunnossa. Lenkkeilee normaalisti, leikkii ja pitää muun koiralauman kurissa ja nuhteessa. Synttärilahjaksi saatuja leluja vahdittiin silmä kovana. Kuulo Helkalla on jonkin verran heikentynyt viimeisen vuoden aikana ja unta riittää enemmän kuin nuorempana.

Onnea sankarille ja monia hyviä terveitä päiviä! Helkan sisaruksista on elossa vielä kaksi: Nekku ja Pyry, jotka nekin ovat kuulemma hyvässä voinnissa vielä.




Lempin DM-tulos

Lempin MyDogDNA-päivitys valmistui viime viikolla ja sain nyt sen odottelemani DM-statuksenkin tietooni. Onni geeniarpajaisissa oli tämän suhteen suosinut ja Lempi on DM-terve! Geenitestien suhteen sillä siis kantajuus vain prcd-PRA:sta, joten helpottava homma se mahdollisten jatkosuunnitelmien kannalta.


lauantai 22. helmikuuta 2020

Lempin terveystarkastukset ja reissu pohjoiseen

Lempi kävi 11.2. terveystarkastuksilla Kuopiossa Lupsakassa. Homma hoitui Lupsakassa lupsakasti ja jouhevasti, ja röntgenkuvien lausuntoja jäin odottelemaan toiveikkaana - ne näyttivät nimittäin omaankin silmään suht hyville. Eläinlääkäri Pasi Hallikainen tarkasti samalla myös Lempin polvet ja suoritti sydänkuuntelun. Ne olivat täysin priimaa.

Viitisen päivää oltiin tulosten suhteen jännityksessä ja viimein lauantaina, kun oltiin Pellossa poropaimennusleirin touhuissa, tulokset kilahtivat sähköpostiin! Ja kyllä niiden suhteen oli aihetta iloon! 😊❤



Lempin röntgenkuvat.

Lonkat.

Vasen kyynärä.

Oikea kyynärä.

Kaularanka.

Rintaranka.

Lanneranka


Poropaimennusleirillä oli taas kerran mukavaa ja mielenkiintoista. Lempi teki hommia hyvin kun malttoi, mutta jotenkin tällä kertaa siitä paistoi välillä sellainen, että se mietti että onko sillä lupa mennä ja toteuttaa. Kuin olisi välillä vähän pidätellyt itseään. Hyviä pätkiä se teki välillä kuljetuksia ja edellisvuoteen poiketen käytti muutamassa tilanteessa poroihin hieman haukkuakin. Poroihin se suhtautuu todella reilusti ja ei ole yhtään sen oloinen että homma lähtisi lapasesta. Porot taas vähän kokeilivat muutamassa tilanteessa Lempiä, mutta ei se tuntunut ottavan tästä yhtään itseensä ja selvitti tilanteet hyvin. Nuoruus sillä näkyy vielä paljon ja sen hyvin vilkas luonnekin. Paimennuksen ohessa ehti välillä juoksuttaa poronkakkakikkareita ja maistella niitä. Varmaan se tarvitsee tätä oheistoimintaa itsensä rauhoitteluun ja päänsä nollaamiseenkin.

kuva: Paula Martiskainen

kuva: Paula Martiskainen

kuva: Paula Martiskainen

Raijan hammasremontti

Tammikuun lopulla huomasin sattumalta, että Raijan iso poskihampaasta oikealta ylhäältä oli lohjennut pystysuunnassa palanen. Ikenessä oli hieman turvotusta ja punoitusta. Ei mitään aavistusta, että missä vaiheessa hammas oli vaurioitunut, mutta veikkaus on että se on tapahtunut luunsyöntihommissa. Käytiin näyttämässä hammasta eläinlääkärille ja hän totesi hampaan lohjenneen juureen asti, joten poisto oli edessä. Poistoaika saatiin sovittua reilun viikon päähän helmikuun alkupuolelle. Operaatiota edeltävälle ajalle Raija sai varuiksi kipulääkettä ja sitä annoinkin, koska arvelin että hammas on varmasti kipeä.

Aina niin ihanan positiivinen ja luottavainen potilas, joka saapui jälkitarkastuksellekin häntä heiluen.
Tässä kuvassa tosin ollaan vasta menossa näyttämään hammasta ekaa kertaa.


Hampaanpoistolle mentiin 5.2. Karvaiseen Kaveriin. Raija oli edeltävänä päivänä ollut huonovointinen ja oksensi useaan kertaan. Muutoin oli kyllä ihan normaali oma itsensä ja ruokahalukin oli entisellään. Lääkäri tutki Raijan ja oli sitä mieltä, ettei estettä operaatiolle ollut ja Raija oli terveen ja hyvävointisen oloinen. Pahoinvointi on kuulemman voinut liittyä tulehdustilaan tai kipulääkkeisiin.

Operaatiossa ja hammasröntgenkuvissa paljastui, että juuripaise oli jo kehkeytymässä. Hampaanpoisto oli sujunut hyvin ja samalla muista hampaista oli poistettu vähäiset hammaskivet. Muutoinkin hammaskalusto oli tarkastettu läpi ja toisella puolen leukaa isossa poskihampaassa oli havaittu kiillevaurio, joka ei aiheuta toimenpiteitä.

Operaation jälkeen kotona hieman väsyksissä vielä.



Haava Raijan suussa lähti paranemaan hyvin. Alkuun oli toki turvotusta ja ensimmäisen päivän poiston jälkeen Raija oli selvästi vähän vaisu. Pahoinvointia ei enää operaation jälkeen ollut, mutta sen jälkeisenä iltana Raijalla oli kyllä käynyt pienet hupsikset löysän mahan kanssa. Siitä selvittiin kuitenkin matto- ja petivaatepyykillä..!

Poistosta on nyt kulunut jo päälle 2 viikkoa ja haavatarkastuksella käyty. Haavan todettiin parantuneen hyvin. Tikit olivat vielä paikoillaan, mutta niin kuuluukin vielä tässä vaiheessa olla. Ne sulavat pois itsekseen. Raija sai myös ilokseen luvan alkaa taas maistella luita jne. kovempia juttuja! 😋

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Oili 10v.

Tänään Oili täyttää pyöreät 10 vuotta. Piakkoin on saman verran aikaa siitä, kun pieni musta mutiainen tassutteli reippain ja varmoin tassuin elämääni. Tällöin minulla oli eläintenhoitajaopinnot loppusuoralla Kannuksen kennellinjalla ja suoritin viimeisiä työssäoppimisia koulun koirahoitolalla. Mieleen on jäänyt, miten Oili asteli reippaasti häntä tötteröllä sisään asuntolaamme ja tervehti uusia koirakavereitaan. Vahvasti muistiin on jäänyt myös se, miten minulle seuraavana päivänä saapumisesta alkoi ensimmäistä kertaa konkretisoitua yksi Oilin vahvoista luonteenpiirteistä: itsenäisyys. Päästin pennun vapaaksi pihalle tekemään tarpeensa ja se katosi piakkoin omille touhuilleen talon taakse etupihalle. Odottelin, sillä kyllähän pentu tulee pian katsomaan mihin jäin. Odottelin vielä tovin jos toisenkin ja menin sitten lopulta jo itse hieman huolissani katsomaan, niin siellä se touhuili talon takana tyytyväisenä omiaan vailla huolta siitä että oli ihan yksin.


Siinä hän on, 7-viikkoisena juuri elämääni saapuneena.

Pari päivää Oilin saapumisesta tapahtui jotain todella ikävää ja Helka puri Oilia päähän, niin että jälkeä tuli aivan silmän viereen, poskeen jne. Pentu huusi tietenkin kuin syötävä ja tilanne näytti alkuun todella dramaattiselle kun verta oli vähän jokapuolella. Vuoto tyrehtyi ja Oili rauhoittui. Sitten sen nukkui ja jo samana päivänä touhusi ja leikki kaverin koiran kanssa. Helkaa se ei tuntunut arastelevan ja tapahtumaa muistelevan. Eikä se kyllä missään vaiheessa pentu- tai aikuisikäänsä tuntunut asiaa muistavan. Aina niin innokkaasti ja reippaasti lähestyi muita, vieraitakin koiria.

Kaikkeen muuhunkin ympärillä tapahtuvaan Oili on aina pennusta pitäen suhtautunut rohkeasti ja uteliaasti. Ihmisiä ja erityisesti lapsia se on aina rakastanut. Tuntuu että Oilin päivän kohokohta saattaa olla se, jos joku pysähtyy lenkillä jututtamaan tai kysymään saako koiria silittää. En ole koskaan nähnyt, että se olisi suhtautunut kehenkään ihmiseen epäilevästi. Luonnetestissäkään Oili ei kertakaikkiaan voinut uskoa että sitä tai meitä aiottaisiin lähestyä ikävissä merkeissä.

Pentuaikansa ja pari ensimmäistä vuottaan Oili oli Riiviö, isolla R:llä. Se oli kova hammastelemaan varmaan lähes vuosikkaaksi asti, vauhdikas ja aina täynnä virtaa. Rakasti juosta ja riehua. Tuntui joinakin hetkinä että nukkuuko se koskaan.. Se oli äänekäs ja kiljui kuin riivattu alkuun kun se jätti yksin tai aitaukseensa. Luulen että kaikki sen kuulleet muistavat sen äänen korvissaan edelleen! Kompostiaidoista tehty pentuaitauskaan ei pidätellyt sitä – se kiipesi aitauksesta yli. Kynsienleikkuussa se hangoitteli vastaan pitkään. Kyllä siinä oltiin hiessä niin minä kuin koira muutamien ensimmäisten tahtojen taisteluiden jälkeen, kun pieni musta oli yrittänyt kaikki mahdolliset temppunsa. Ja näitä temppuja se kokeili vielä jatkossakin monta kertaa, vaikkeivat ne minuun toimineetkaan.


Oippa-Koipeliini, villi ja vapaa!

Lähellä pysyminen ja irtiolo teettivät pentu- ja nuoruusaikana paljon töitä itsenäisen Oilin kanssa. Aika monta kertaa se juoksi villinä naapureiden pihoille ja minä perässä.. Sen verran asiassa kuitenkin saatiin luotua yhteys, että on Oilia aika hyvin voinut aina pitää vapaana. On sitä useammat kerrat tovi odoteltukin, kun se on jäänyt näköpiiristä omille tutkimuksilleen.

Helka alkoi sietämään Oilia noin kuukauden päästä sen tulosta ja kyllä niistä muodostui lopulta hyvät kaverukset. Jokusen kerran pentuaikana Oili kyllä otti vielä nenilleen Helkan kanssa rajoja testatessaan. Tuntui että vauhtia oli monesti enemmän kuin järkeä ja toiminta tuli usein ennen kuin se mitään ehti miettiä.


Ystävyyttä viritellään.

Vuoden verran Oili oli minun kanssani opiskelemassa Paimiossa ja tuntui että silloin Oili viimein alkoi kasvaa aikuiseksi ja rauhoittua. Oilista kuoriutui sisätiloissa varsin rauhallinen kaveri. Lenkeillä ja koirakavereiden kanssa se oli aina valmis toimintaan. Vaikka Oili olikin pikkupentuaikaan äänekäs, niin ei se sen jälkeen oli turhia mölynnyt ja se on ollut aina rauhallinen yksinolija. Muutoinkaan se ei juuri hauku kuin innostuessaan jostakin oikein paljon.

Muiden koirien kanssa Oili on aina tullut hyvin toimeen. Ei se ole koskaan pelännyt ketään, tai ollut kellekään ilkeä. Voisin sanoa että luotan siihen muiden koirien suhteen aikalailla täysin sen perusteella, mitä olen sen kanssa elänyt. Sen päälle on käyty pari kertaa pentuajan sattumuksen jälkeen, mutta ei sille jää ikinä kaunoja ketään kohtaan. Tulee toimeen pentujen, urosten tai narttujen kanssa eikä sillä ole ikinä tuntunut olevan mitään tarvetta kukkoiluun.



Viisi vuotta sitten Oili synnytti 6 mustaa narttupentua Maavedellä. Synnytys hoitui oilimaiseen tapaan rauhallisesti ja varmasti, ja pentujen hoitaminen sujui heti. Tämän projektin seurauksena osaksi laumaa liittyi Hilda-tytär vanhempien ja siskoni luo asumaan. Tyttökuusikosta varttui ihania tapauksia omien ihmistensä elämää ilahduttamaan. Sanoisin että hyvin paljon emäänsä (ja isäänsä) tulleita ystävällisiä ja sosiaalisia.


Äiti ja tytär - kuin kaksi marjaa. Ei ole omena kauas puusta pudonnut.

Vajaa puoli vuotta pentujen syntymän jälkeen Oili alkoi yhtäkkiä oireilla niin ettei halunnut hypätä ja jos yritti, niin yritys sai joskus aikaan kauhean ulahduksen. Oireiden syyksi selvisi alkavaa nivelrikkoa toisessa lonkassa sekä tämä rikkoinen lonkka todettiin myös luksaatioalttiiksi. Ensimmäiset vajaa puoli vuotta tuntui aluksi todella hankalalle. Oili oli kipeä ja usein vähän haluton liikkumaan. Erilaisia lääkitysvaihtoehtoja testailtiin ja kyllä oma usko asiaan oli välillä vähän koetuksella, kun tuntui ettei edistystä näy. Lopulta fysioterapian, kotijumpan, lääkityksen ja nivelvalmisteiden avulla saatiin Oili taas kuntoon iloiseksi omaksi itsekseen. Paljon panostusta se vaati ja pitkäjänteisyyttä (toki myös rahaakin..), mutta kyllä se kaikki oli sen arvoista. Tänä kesänä tulee 5 vuotta elämää nivelrikon kanssa. Oili pärjäilee normielämässä hyvin. Lenkkeillään suht tasaiset lenkit päivittäin ja Oili pystyy hyppäämään halutessaan sohvalle tai sängylle. Jatkuvaa kipulääkitystä ei ole ollut pitkilleen. Ajoittain kosteammilla keleillä tai esim. sään äkisti muuttuessa olen joskus ollut huomaavinani Oilissa merkkejä mahdollisesta kivusta ja tarvittaessa on kipulääkettä otettu. Näillä vaan mennään ja toivottavasti mennäänkin vielä useampi vuosi. Terveyspuoli on Oililla tällä hetkellä ihan hyvä. Vuoden alkupuolella kontrolloitiin veriarvot ja vuosi sitten koholla ollut toinen maksa-arvokin oli nyt laskeutunut parin pykälän päähän viitearvojen ylärajasta. Kilppariarvot ok, vaikkakin viitearvojen sisällä alapäässä.

Vaikka Oili innostuu kovasti ihmisistä, niin vanhoista kuin uusista, ei se ole koskaan ollut mikään halittava ja kyljessäkiehnääjä. Kyllä se aina välillä tulee paijausta hakemaan, mutta viihtyy tovin ja menee sitten muualle kun siltä tuntuu. Tuntuu että se tarvitsee myös sen oman itsenäisen tilansa.



Ruoka on ollut Oilin elämän tärkeitä asioita aina. Se oli todella hyväsyömäinen jo heti minulle pentuna saavuttuaan. Motivoiminen ruualla on ollut sen kanssa helppoa ja vaikkei Oili ehkä ihan kaikista nopein ja terävin oppija ole ollut, on se aina ollut todella yritteliäs palkkansa suhteen. Ja kun jotain oppii, niin osaa sen asian sitten vahvasti. Muutaman kerran pentuaikana Oili koitti varastella ruokaa pöydiltä (Muistanpa erään kerran, kun jostakin kotiin tultuani Oili seisoi keskellä keittiönpöytää ruisleipä suussa..!), mutta se jäi muutamiin kertoihin ja aina on voinut luottaa että voileipä pysyy pöydänreunalla mihin sen jättääkin.

Oili on muuttanut mukanani tänä aikana useampaan kertaan ja aina sen tuntuu olevan kotonaan heti minne vain asetutaankin. Pentuprojektin aikana se kotiutui Maavedelle heti kun sen sinne vein synnytystä odottelemaan, eikä se tainnut juuri perääni katsoa kun lähdin. Nyt kun rivitalossa asutaan, niin oma pieni aidattu piha on kyllä Oilille ollut huippu juttu. Usein takapihan terassilla tai halkovajan reunustan maapoterossa makoilee musta mytty. Joskus tuntitolkullakin.



Kyllä Oili on ollut ihan huippupakkaus, vaikka joskus niinä huimina nuoruusvuosina välillä vähän mietityttikin, että mitä tästä koirasta tuleekaan..! Omanlaisensa itsenäinen ja ilkikurinen persoona, mutta kuitenkin taas kääntöpuolena niin helppo, rauhallinen ja varma. Kaiken lisäksi Oililla on minusta ihan varmaan maailman kauneimmat ja niin paljon puhuvat silmät.


10v.

Paljon onnea ja pitkää ikää Oili! 💖