lauantai 28. toukokuuta 2011

Sotkamon ryhmänäyttelyssä 21.5.

Oilin kanssa pyörähdettin viikko sitten reissulla Kajaanissa ja Sotkamossa. Perjantaina illasta hypättiin Paulan ja Priitan matkaan ja suunnattiin yöpaikkaamme. Menoa ja meininkiä siellä riittikin, kun vauhtia oli Oilin ja Priitan lisäksi pitämässä lapinkoira Saaga(Paukapää Tiinu) ja topakka gööttipentu Gaia(pahoitteluni, en ole varma oikeinkirjoituksesta :P). Seuraavana aamuna sitten suunnattiin Sotkamoon näyttelypaikalle. Näyttelytähdet Oili ja Priita olivat kyllä selkeästi väsähtäneitä edellisestä illasta ja viime yöstä.. ;)

Junioriluokka lapinkoiranartuissa oli taas suuri ja siinä oli yhteensä 8 koiraa. Oili seisoi hyvin, mutta ravaamisissa nokka veti koko ajan maahan - ei hyvä! Monia narttuja araksutti tuomari Viljanmaa paljoltikin, joten siihen saa kyllä olla oikein tyytyväinen, ettei Oili katsonut Viljanmaata millään tapaa oudoksi ja mittauksestakaan ei ollut moksiskaan! :) Arvostelu on hyvä ja sehän on totta, että Oili varmasti tarvitsee vielä aikaa muuttuakseen ehkä lapinkoiran näköiseksi jonain päivänä. Minua arvostelun jälkeen kätellessään Viljanmaa totesi vielä, että lupaava koira kunhan vielä kehittyy!

"Terveesti liikkuva. Voimakas nartun pää. Hyvät korvat. Rungoltaan tiivis. Hyvä ryhti. Rinta vielä kapea. Erinomaiset raajat. Hyvät käpälät. Oikea-asentoinen häntä. Turkki ei vielä täydessä mitassa. Käytös: rodunomainen lähestyttäessä"
Tulos JUN EH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti