lauantai 21. helmikuuta 2009

Tuusniemellä näytelmäpuuhissa + Kertun kuulumisia


Tänään käytiin katselemassa näyttelymeininkiä Tuusniemellä. Aamusta piti jo lähteä varhain ajelemaan, kun lapinkoirien kehä alkoi jo klo 9 ja paikan päällä oltiin jo kahdeksan maissa. Helka esiintyi seitsemän muun nartun kera nuorten luokassa. Tuomarina toiminut Raimo M Viljanmaa mittasi alkuun kaikki kehän tultua ja katsoi samalla purennan. Helkan osalta sujui hyvin, vaikka vähän siitä lähettyä se vilkuilikin tuomariin päin epäilevästi. Yksittäisarvostelussa ravattiin kehä ympäri ja sitten mitattiin vielä kerran. Muutenkin tuomari kopeloi koiran läpi. Helkaa vähän jännitti, mutta kesti kuitenkin tilanteen hyvin. Arvostelu Helkasta kuului tällä kertaa näin:


"Harmooniset liikkeet omaava narttu. Kaunis nartun pää. Hieman kookkaat korvat. Rungoltaan tiivis, jäntevä, vielä hieman kevyehkö. Oikea-asentoiset, sopivan voimakkaat raajat. Musta turkki saisi olla runsaampaa. Häntä kovin korkea-asentoinen."


Ja tuloksena NUO H. Arvostelussa ei siis juurikaan mitään huonoa ja muutenkin esiintymiset sujui suhteellisen hyvin. Ei valittamista.


Katselin siinä taas kehät loppuun ja urosten lisäksi kuvailin muutaman nartunkin. Sää ei kyllä ollut kuvaamista ajetellen paras ja kuvissa näkyy mukavasti pienet lumihiutaleet, joita leijaili vähäisesti koko ajan.


Kerttu kävi myös eilen uusimassa rabies-rokotuksensa ja näytettiin samalla silmäluomessa olevaa näppyä lääkärille. Lääkäri totesi sen hyvänlaatuiseksi "rauhasjutuksi", joksikin näärännäpyksi, ja oli sitä mieltä ettei sille vielä tarvitse tehdä mitään. Sitten jos se vielä tuostaan paljonkin kasvaa ja alkaa hiertämään silmää, niin sitten sitä voi kuulemma jotenkin tyhjentää. Lääkäritäti kuunteli myös sydämen ja eikä sielä kuulunut mitään erikoista. Kehui myös Kertun hampaita ja turkkia hyväksi tämän ikäiselle. Silmistä hänkin totesi, että ovat vähän sameat, kuten ollaan itsekin huomattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti