Vuoden viimeinen päivä on vierähtänyt käyntiin ja olisi kai aika purkittaa kulunutta vuotta ja tehdä lupauksia tulevalle vuodelle. Noh, jos ei niitä lupauksia, niin ainakin jotain summausta vuodesta.
KERTTU
2011: Pysyi hammasvaivoja lukuunottamatta terveenä ja hyvässä kunnossa. Fysiikka pelaa hyvin edelleen, jaksaa vielä normaaliin tapaan tehdä pitkiäkin lenkkejä. Mieli on edelleen virkeä ja ilkikurinen. Silmät ovat harmaantuneet entisestään, mutta tuntuu näköä olevan vielä tallella. Kuulo vaikuttaa hieman huonontuneen(tai sitten se on vaan muuttunut entistä valikoivammaksi..). Mätsäreitä Kerttu on käynyt siskon kanssa edelleen paljon ja sieltä on hienoja tuloksia veteraaniluokista. Kaikkein parasta tässä on kuitenkin edelleen nähdä se, miten Kerttu niin nauttii esiintymisestä ja siitä että pääsee tällaisiin tapahtumiin mukaan! Tänä vuonna täyttyi myös 10 vuoden rajapyykki siinä, minkä aikaa Kerttu on elämäämme rikastuttanut.
2012: Ikää tulee mittariin jo 13v. Toiveissa on edelleen virkeitä, mukavia ja terveitä päiviä koko vuodelle! Mätsäriharrastus varmaan jatkunee.
HELKA
2011: Harrastelut olleet jäissä ajan- ja mielenkiinnonpuutteen vuoksi. Näyttelykäyntejä kertyi kaksi: Viitasaaren huisi AVO ERI2 SA PN3 -menestys(jota muistellaan huvittuneina varmaan vielä kiikkustuolissakin! :D) ja syyserkkarin AVO H. Terveyspuoli on pysynyt hyvänä ja silmätkin tarkastettiin keväällä terveiksi. Selkä jumiutuu helposti edelleen ja sitä olen välillä koittanut itse hieroen availla. Kotioloissa Helka on edelleen aivan ihastuttava, rakastava ja helppo persoona, joka tahtoo olla kaikessa tekemisessä läsnä. Vieraista koirista se ei edelleenkään pidä taikka se asia tullut helpommaksi, mutta omassa laumassa ei ole minkäänsorttisia ongelmia ja Oili on nykyään huippu kaveri sen mielestä!
2012: Ei oikeastaan mitään suunnitelmia. Ehkä jokin näyttelykäynti ja muuten toki olisi kiva, että terveys pysyisi yllä ja muutenkin elämä normaaleissa uomissaan!
OILI
2011: Osaamistasossa ei tapahtunut oikeastaan juuri edistymistä(syy löytynee hihnanpään ajanpuutteesta ja motivaatio-ongelmista). Kaikenkaikkiaan Oili on aikuistunut vuoden aikana todella paljon etenkin fyysisesti, mutta myös henkisesti se on nyt etenkin loppuvuodesta kasvanut. Sisätiloissa se on nykyään melko rauhallinen ja huomaamaton, mutta ulkona varsin eläväinen ja tykkää leikkiä, juosta ja peuhata. Sosiaalisuutensa suhteen se on aivan ihana. Se ei arastele yhtään ketään ihmisiä ja kaikkien tapaamiensa koirienkin kanssa se on tullut moitteetta juttuun tähän mennessä. Riista sitä on alkanut nyt hieman enemmän kiinnostaa ja jänön perään on sinkoiltu muutaman kerran.. Muutenkin se on vähän kuriton tapaus ja kiellot menevät monesti kuuroille korville. Terveysjutut on olleet tähän mennessä kohdillaan ja keväällä silmä- ja polvitarkastuksista tuli priimaa tulosta. Näyttelyitä kierrettiin useampi junnuluokassa tulosten vaihdellessa EH:sta vara-SERTiin. Kaikenkaikkiaan Oili on aivan ihanan positiivinen hieman yksinkertainen nuori hupakko, joka tuntuu ajattelevan kaikesta positiivisesti ja nauttivan elämästään täysillä. Se tuntuu myös persoonallaan ihastuttavan monia ihmisiä.
2012: Joitakin näyttelykäyntejä. Lonkka-, kyynär- ja selkäkuvat jossakin vaiheessa todennäköisesti alkuvuodesta. Harrastus- ja tulostavoitteita lienee turhaa asettaa. :P
HIHNANPÄÄ
2011: Puursi ahkerasti pesulassa työhommissa lähes koko vuoden, teki talkootöitä näyttelyissä ja lappalaiskoiraporukassa. Sai hankittua itselleen opiskelupaikan ja haave klinikkaeläintenhoitajan urasta pääsi kokeilemaan toteutumistaan. Muutto Paimioon ja uuteen ympäristöön totuttelua. Näyttelyissä ja agilitykisoissa tuli käytyä useita kertoja kuvailemassa.
2012: Ahkeraa opiskelua ja paneutumista alaan. Olisi kivaa, jos koirien kanssa harrastamisen suhteen saisi mielenkiintoa palautumaan, mutta saas nähdä riittääkö edes aika.. Talkoohommiin koitan omalta osaltani osallistua niin paljon kuin resurssit sallivat ja näyttelyissä(plus erilaisissa kokeissa ja kilpailuissa) tulee varmaan käytyä katselemassa ja kuvailemassa. Tavoitteena myös koittaa toki kaiken ohella imeä kaikenlaista tietoa ja käsitystä lapinkoirista kaiken ohella!
lauantai 31. joulukuuta 2011
perjantai 23. joulukuuta 2011
Joulunviettoon
Niin se vaan äkkiä kääntyi syyspuoli vuodesta lopuilleen ja huomenna hiljennytään jo joulun viettoon! :)
Oilin kanssa matkailtiin Heli ja koiralauma matkaseurana viikko sitten lauantaina taas pitkästä aikaa savon maisemiin ja nyt onkin vielä vähän reilu pari viikkoa lomaa jälkellä ennen kuin on taas Paimioon paluun aika. Nopeasti vierähti reilu kuukausi Paimiossa ja paljon kaikenlaista uutta opittiin ja koettiin! Kotopuolessa ilahduttaa suuresti lumi, jota on sen verran että maa on kaikkialta edes jonkin verran valkoinen. Paimiossa sai totutella jokapäiväiseen vesisateeseen ja mustaan ympäristöön.. :P
Kerttu kävi toissa päivänä kontrollissa eläinlääkärillä ja eläinlääkärinkin mielestä kaikki turvotukset olivat nyt poskesta täysin poissa, hyvä juttu! :) Oli tujumpi antibiootti nyt vissiin pöpöihin purrut. Toivottavasti ei enää tämän jälkeen se juttu vaivaisi!
Mutta nyt toivottelemme koko porukan voimin hyvää joulua blogissa vieraileville! :)
Oilin kanssa matkailtiin Heli ja koiralauma matkaseurana viikko sitten lauantaina taas pitkästä aikaa savon maisemiin ja nyt onkin vielä vähän reilu pari viikkoa lomaa jälkellä ennen kuin on taas Paimioon paluun aika. Nopeasti vierähti reilu kuukausi Paimiossa ja paljon kaikenlaista uutta opittiin ja koettiin! Kotopuolessa ilahduttaa suuresti lumi, jota on sen verran että maa on kaikkialta edes jonkin verran valkoinen. Paimiossa sai totutella jokapäiväiseen vesisateeseen ja mustaan ympäristöön.. :P
Kerttu kävi toissa päivänä kontrollissa eläinlääkärillä ja eläinlääkärinkin mielestä kaikki turvotukset olivat nyt poskesta täysin poissa, hyvä juttu! :) Oli tujumpi antibiootti nyt vissiin pöpöihin purrut. Toivottavasti ei enää tämän jälkeen se juttu vaivaisi!
Mutta nyt toivottelemme koko porukan voimin hyvää joulua blogissa vieraileville! :)
perjantai 18. marraskuuta 2011
Maisemanmuutos
Kohta alkaa olla kulunut jo viikko siitä, kun Oilin kanssa jätettiin Savon maisemat hetkeksi aikaa taakse. Lauantaina ajeltiin ensimmäiselle matkan etapille, Helin ja Saijan luo Kangasalalle. Matka meni hyvin ja ei varmaan mennyt kuin vartti perille päästyä, kun huomasin että lattialla oli jotain punertavaa ja niinpä niin, Oililla alkoi sitten juoksukin tähän samaan rytinään! Kyläily meni ihan hyvin ja kylläpä Oilia jaksoi ihmetyttää kissat! :D Aluksi ne olivat kovin pelottavia ja niitä piti hyyyyyyvin pitkäksi venyttäytyneenä kurkistella.
Vuorokausi vierähti nopeasti ja sunnuntaina sitten päivän kääntyessä iltaan jatkettiin matkaa Paimioon. Matka oli melko jännittävä pilkkopimeydessä, vesisateessa ja tien varressa seisoi yhdessä kohtaa jopa peura! Mutta perille päästiin lopulta kaikella kunnialla ja asetuttiin koulun päärakennuksen toiseen kerrokseen asuntolaan taloksi. Pariin kertaan piti Oilin murista ja pöhistä välillä oudoille rappukäytävän äänille, mutta yö meni jo sitten aivan rauhassa.
Nyt ollaan sitten totuteltu asuntolaelämään ja muutenkin uuteen ympäristöön. Kovin on erinäköistä seutu kuin kotosalla! Vähän joka päivä ollaan käyty etsiskelemässä ja kartoittelemassa erilaisia lenkkimahdollisuuksia ja niitä on alkanut ihan mukavia jo löytyä. Minä taas olen lisäksi saanut taas totutella opiskeluarkeen ja tuntuu että vaikka mitä on tullut jo opittua, erityisesti käytännön hommissa koulun klinikalla. Saas nähdä joskus minusta vaikka se klinikkaeläintenhoitaja vielä kuoriutuisi.. :P
Täällä maisemissa vietetään nyt sitten ilmeisestikin ihan useampia viikkoja ja sitten joululomaksi suunnataan kotiin.
Ja vielä muutama sananen kotoporukoistakin:
Helka jäi kotimaisemiin onnellisena, eikä ollut tippaakaan lähdössä mukaan, kun autoon Oilin kanssa pakkauduttiin. Isän kanssa oli metsälenkille vaan menossa. Täytyy vaan toivoa etteivät äitin lihapadat tuota aivan mahdotonta tulosta siihen mennessä, kunhan seuraavan kerran menen kotiin..
Kertulla alkoi taas meidän lähtöä edeltävällä viikolla vaivata hammasjutut ja taas ilmaantui samaan kohtaan poskeen turvotusta kuin missä sitä kesäkuullakin oli ennen hampaanpoistoa. Lääkärillä käytiin ja tulehdusta siellä kuulemma selvästi luitten uumenissa oli. Itse poistetun hampaan aukko oli ihan siisti. Ikenessä oli taas mädän ulostuloaukko ja mätää oli siitä muutamien päivien ajan satunnaisesti vähän ulos tullutkin. Lääkäri epäili sinne jääneen joko jonkin juuren palasen tai sitten vain yksinkertaisesti sinne on jäänyt jokin pöpö muhimaan. Nyt Kerttu sai sitten tuhdimman antibioottikuurin(3 viikon ajan) ja sen kuurin pitäisi kuulemma tehota tuollaiseen luussa olevaan tulehdukseenkin. Viikon päästä antibiootin loppumisesta pitää sitten mennä kontrolliin, että onko kuuri tehonnut toivotulla tavalla. Toivotaan että tämä nyt tepsisi, ettei tarvitsisi enää aukomaan ientä alkaa!
Mätsärissä Kerttu oli taas meidän lähtöpäivänä lauantaina 12.11. pyörähtänyt Kuopiossa ja tällä kertaa mummeli oli viiden koiran veteraaniluokassa vienyt voiton ja sijoittunut BIS-kehässä vielä 3. :)
Vuorokausi vierähti nopeasti ja sunnuntaina sitten päivän kääntyessä iltaan jatkettiin matkaa Paimioon. Matka oli melko jännittävä pilkkopimeydessä, vesisateessa ja tien varressa seisoi yhdessä kohtaa jopa peura! Mutta perille päästiin lopulta kaikella kunnialla ja asetuttiin koulun päärakennuksen toiseen kerrokseen asuntolaan taloksi. Pariin kertaan piti Oilin murista ja pöhistä välillä oudoille rappukäytävän äänille, mutta yö meni jo sitten aivan rauhassa.
Nyt ollaan sitten totuteltu asuntolaelämään ja muutenkin uuteen ympäristöön. Kovin on erinäköistä seutu kuin kotosalla! Vähän joka päivä ollaan käyty etsiskelemässä ja kartoittelemassa erilaisia lenkkimahdollisuuksia ja niitä on alkanut ihan mukavia jo löytyä. Minä taas olen lisäksi saanut taas totutella opiskeluarkeen ja tuntuu että vaikka mitä on tullut jo opittua, erityisesti käytännön hommissa koulun klinikalla. Saas nähdä joskus minusta vaikka se klinikkaeläintenhoitaja vielä kuoriutuisi.. :P
Täällä maisemissa vietetään nyt sitten ilmeisestikin ihan useampia viikkoja ja sitten joululomaksi suunnataan kotiin.
Ja vielä muutama sananen kotoporukoistakin:
Helka jäi kotimaisemiin onnellisena, eikä ollut tippaakaan lähdössä mukaan, kun autoon Oilin kanssa pakkauduttiin. Isän kanssa oli metsälenkille vaan menossa. Täytyy vaan toivoa etteivät äitin lihapadat tuota aivan mahdotonta tulosta siihen mennessä, kunhan seuraavan kerran menen kotiin..
Kertulla alkoi taas meidän lähtöä edeltävällä viikolla vaivata hammasjutut ja taas ilmaantui samaan kohtaan poskeen turvotusta kuin missä sitä kesäkuullakin oli ennen hampaanpoistoa. Lääkärillä käytiin ja tulehdusta siellä kuulemma selvästi luitten uumenissa oli. Itse poistetun hampaan aukko oli ihan siisti. Ikenessä oli taas mädän ulostuloaukko ja mätää oli siitä muutamien päivien ajan satunnaisesti vähän ulos tullutkin. Lääkäri epäili sinne jääneen joko jonkin juuren palasen tai sitten vain yksinkertaisesti sinne on jäänyt jokin pöpö muhimaan. Nyt Kerttu sai sitten tuhdimman antibioottikuurin(3 viikon ajan) ja sen kuurin pitäisi kuulemma tehota tuollaiseen luussa olevaan tulehdukseenkin. Viikon päästä antibiootin loppumisesta pitää sitten mennä kontrolliin, että onko kuuri tehonnut toivotulla tavalla. Toivotaan että tämä nyt tepsisi, ettei tarvitsisi enää aukomaan ientä alkaa!
Mätsärissä Kerttu oli taas meidän lähtöpäivänä lauantaina 12.11. pyörähtänyt Kuopiossa ja tällä kertaa mummeli oli viiden koiran veteraaniluokassa vienyt voiton ja sijoittunut BIS-kehässä vielä 3. :)
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Kerttu mätsärissä vet pun 4.
Kerttu pyörähti tänään Hukka-Putken mätsärissä Kuopiossa ja sijoittui yhteensä 8 veteraanikilpailijasta punaisen nauhan saaneitten neljänneksi! :) Sanoisin, että tällä kertaa oli erityisen hyvä taso vetskuissa ja kaikki kilpailijat olivat hyviä esiintyjiä ja hyvässä kunnossa, mukavaa! Oili oli myös mukana hengailemassa ja katselemassa menoa.
Meillä Oilin kanssa nyt lähtö lähenee kovasti! Viikko enää! :S Minä tein viimeisen työpäiväni perjantaina ja nyt olisi viikko aikaa "lomaa" hoitaa tekemättömät asiat pois alta ja pakkailla.
Meillä Oilin kanssa nyt lähtö lähenee kovasti! Viikko enää! :S Minä tein viimeisen työpäiväni perjantaina ja nyt olisi viikko aikaa "lomaa" hoitaa tekemättömät asiat pois alta ja pakkailla.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Makkaramaastoissa Lammasahossa
Viime sunnuntaina 9.10. kokeiltiin jotain uutta tyttöjen kanssa. :D Oltiin nimittäin mukana Savon Seudun Vinttikoiraharrastajien järjestämissä Makkaramaastoissa Nilsiän Lammasahossa. Kilpailun tarkoituksena oli koiran siis juosta noin 300 metrin matka vieheen perässä. Hihnanpäille kuului osallistumishintaan mahdollisuus paistella makkaraa nuotiolla ja juoda lämmintä. :)
Helka lähti hiukan aluksi vieheen perään, mutta sanoi sitten kuitenkin ettei voisi vähempää kiinnostaa ja juokse vaan kuule itse tuon likaisen muovipussin perässä! Yritin sitä kovasti tsempata juoksemaan, mutta taisinpa olla minä enempi vieheestä kiinnostunut kuin se. ;D
Video Helkan "juoksusta" täällä.
Oili innostui tästä touhusta ja lähti heti vieheen startatessa perään. Koko matka mentiin keskittyneesti juosten ja Oilin mielestä lysti loppui aivan liian äkisti. :D Viehe kun pysähtyi niin Oili oli ihan kierroksilla ja pyöri vaan ympäriinsä viehettä silmillään etsien. Koitin kutsua sitä ja heiluttelin viehettä jne., mutta se vain juoksi ja etsi. Intoutui jopa juoksemaan vähän matkaa läheisellä tiellä ajanutta autoa kohden, mutta taisi sitten kuitenkin onneksi tajuta mikä se oli. :P Tuntui ettei siihen saanut hetkeen mitään kontaktia. Vietiin siinä sitten viehettä takaisin ja Oilikin vihdoin rauhoittui ja tuli luokse namia hakemaan. Juoksun jälkeen kun katseltiin vielä muitten suorituksia, Oili terhakoitui aina kun joku juoksi radalla ja taisipa muutaman kerran kuulua, että urk urk minäkin tahdon!
Video Oilin juoksusta täällä!
Kerttu oli matkassa mukana ja kannusti oikein kiitettävästi muita haukullaan! Kovasti olisi mummon tehnyt myös mieli juoksemaan. :D
Oili sijoittui isojen aikuisten(muut kuin vinttikoirat) luokassa sijalle 5./11 eli aika hyvin! :) Helka oli arvatenkin keskeytyksellään luokan jumbosijalla. ;)
Tässä vielä isojen koirien sarjasta tulokset, jotta saa vähän käsitystä millaisessa seurassa siellä juostiin. :)
Isot aikuiset:
1. espanjanvesikoira Ursula 97 p.
2. belgian pk terveuren FigO 96 p.
3. tanskandoggi Tyyne 94 p.
4. rhodesiankoira Kamu 90 p.
5. suomenlapinkoira Oili 88 p.
6. walesinspringerspanieli Sira 88 p.
7. rhodesiankoira Arttu 88 p.
8. espanjanvesikoira Alma 87 p.
9. rhodesiankoira Urho 83 p.
10. suomenlapinkoira Niila 83 p.
11. suomenlapinkoira Helka 0 p.
Helka lähti hiukan aluksi vieheen perään, mutta sanoi sitten kuitenkin ettei voisi vähempää kiinnostaa ja juokse vaan kuule itse tuon likaisen muovipussin perässä! Yritin sitä kovasti tsempata juoksemaan, mutta taisinpa olla minä enempi vieheestä kiinnostunut kuin se. ;D
Video Helkan "juoksusta" täällä.
Oili innostui tästä touhusta ja lähti heti vieheen startatessa perään. Koko matka mentiin keskittyneesti juosten ja Oilin mielestä lysti loppui aivan liian äkisti. :D Viehe kun pysähtyi niin Oili oli ihan kierroksilla ja pyöri vaan ympäriinsä viehettä silmillään etsien. Koitin kutsua sitä ja heiluttelin viehettä jne., mutta se vain juoksi ja etsi. Intoutui jopa juoksemaan vähän matkaa läheisellä tiellä ajanutta autoa kohden, mutta taisi sitten kuitenkin onneksi tajuta mikä se oli. :P Tuntui ettei siihen saanut hetkeen mitään kontaktia. Vietiin siinä sitten viehettä takaisin ja Oilikin vihdoin rauhoittui ja tuli luokse namia hakemaan. Juoksun jälkeen kun katseltiin vielä muitten suorituksia, Oili terhakoitui aina kun joku juoksi radalla ja taisipa muutaman kerran kuulua, että urk urk minäkin tahdon!
Video Oilin juoksusta täällä!
Kerttu oli matkassa mukana ja kannusti oikein kiitettävästi muita haukullaan! Kovasti olisi mummon tehnyt myös mieli juoksemaan. :D
Oili sijoittui isojen aikuisten(muut kuin vinttikoirat) luokassa sijalle 5./11 eli aika hyvin! :) Helka oli arvatenkin keskeytyksellään luokan jumbosijalla. ;)
Tässä vielä isojen koirien sarjasta tulokset, jotta saa vähän käsitystä millaisessa seurassa siellä juostiin. :)
Isot aikuiset:
1. espanjanvesikoira Ursula 97 p.
2. belgian pk terveuren FigO 96 p.
3. tanskandoggi Tyyne 94 p.
4. rhodesiankoira Kamu 90 p.
5. suomenlapinkoira Oili 88 p.
6. walesinspringerspanieli Sira 88 p.
7. rhodesiankoira Arttu 88 p.
8. espanjanvesikoira Alma 87 p.
9. rhodesiankoira Urho 83 p.
10. suomenlapinkoira Niila 83 p.
11. suomenlapinkoira Helka 0 p.
Syysreissu Jyväskylään
Lauantaina 2.10. matkailtiin Helkan kanssa Jyväskylään ja hotelli Laajavuoren pihalla nähtiin pitkästä aikaa Heliä ja Helkan velipuolta Severiä(Miskajasmin Olkihattu). Aamupäivä vietettiin tottelevaisuuskoetta katsellen ja muuten vain oleskellen. Iltapäivästä suunnattiin hetkeksi lepäilemään ja täyttämään mahojamme majapaikkaamme hotelli Albaan. Helin kanssa kaupunkisuunnistettiin kauppaa etsien ja käppäiltiin koirien kanssa hotellin lähiympäristössä aivan huisin kauniissa ja syksyn väreissä loistavissa maisemissa! :) Koirista tuli napattua yllättäen monta kivaa kuvaa! :D Illalla pyörähdettiin vielä kuulemassa yhdistyksen syyskokousta. Täällä lisää kuvia puolisisaruksista.
Severi ja Helka Jyväskylässä
Severi ja Helka
Sunnuntaina oli sitten näyttelyn vuoro. Minulla hujahti päivä nopeasti porokoiraurosten kehää lehteä varten kuvaillen. Toki tuttujakin ehti välissä moikata ja jututtaa. :) Heli käytti Helkan kehässä ja Helka sai varsin itsensä näköisen arvostelun. Tuomarikin oli varsin miellyttävä uusi tuttavuus ja arvostelu oli täyttä asiaa - Helkan kaikki virheetkin löytyivät hyvin! :D Severi edusti myös erinomaisen upeasti tuloksessa AVO ERI2 SA! :) Reissun kruunasi ehdottomasti piknik kehien reunoilla suolaisen piirakan ja mutakakun kera - oli evästys varsin kohdillaan! Seuraava yhteinen erkkarireissu olisi jo kovasti haaveissa! :D
Helka kehässä Helin kanssa.
Tuloksena AVO H ja tuomarina siis Jussi Liimatainen:
"Kevytrakenteinen narttu. Kapea pään malli. Kuono-osa saisi olla täyttyneempi. Kookkaat korvat. Erittäin (yleisölle Helkasta kertoessaan puhui adjektiivilla kaunis, mutta se on ilmeisesti unohtunut arvostelusta) niska- ja ylälinja. Hyvä tiivis etuosa. Runko saisi olla voimakkaampi ja luusto vahvempi. Jyrkkä lantio, muuten hyvä takaosa. Liikkeessä saisi olla pituutta ja joustavuutta ja hännän tulisi nousta selän päälle. Käytös: rodunomainen lähestyttäessä"
Severi ja Helka Jyväskylässä
Severi ja Helka
Sunnuntaina oli sitten näyttelyn vuoro. Minulla hujahti päivä nopeasti porokoiraurosten kehää lehteä varten kuvaillen. Toki tuttujakin ehti välissä moikata ja jututtaa. :) Heli käytti Helkan kehässä ja Helka sai varsin itsensä näköisen arvostelun. Tuomarikin oli varsin miellyttävä uusi tuttavuus ja arvostelu oli täyttä asiaa - Helkan kaikki virheetkin löytyivät hyvin! :D Severi edusti myös erinomaisen upeasti tuloksessa AVO ERI2 SA! :) Reissun kruunasi ehdottomasti piknik kehien reunoilla suolaisen piirakan ja mutakakun kera - oli evästys varsin kohdillaan! Seuraava yhteinen erkkarireissu olisi jo kovasti haaveissa! :D
Helka kehässä Helin kanssa.
Tuloksena AVO H ja tuomarina siis Jussi Liimatainen:
"Kevytrakenteinen narttu. Kapea pään malli. Kuono-osa saisi olla täyttyneempi. Kookkaat korvat. Erittäin (yleisölle Helkasta kertoessaan puhui adjektiivilla kaunis, mutta se on ilmeisesti unohtunut arvostelusta) niska- ja ylälinja. Hyvä tiivis etuosa. Runko saisi olla voimakkaampi ja luusto vahvempi. Jyrkkä lantio, muuten hyvä takaosa. Liikkeessä saisi olla pituutta ja joustavuutta ja hännän tulisi nousta selän päälle. Käytös: rodunomainen lähestyttäessä"
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Kaksi karkulaista Kinahmissa
Sunnuntaina 18.9. lähdettiin kahden jälkeen iltapäivällä suuntaamaan Millan, Touhon ja Wagnerin kanssa patikointiretkelle Kinahmiin. Mulla mukana kaikki tytöt. Menomatka meni normaalisti. Helka, Oili ja Touho juoksentelivat vapaina pitkin metsää ja tapansa mukaan vähän väliä pistäytyivät meidän luona. Millan kanssa höpöteltiin niitä näitä ja minä poimin vähän väliä hirvikärpäsiä hiuksistani. Määränpäähämme kodalle noin 9 kilometrin päähän lähtöpaikasta päästyämme tehtiin nuotio kotaan, paistettiin makkaraa ja täytettiin mahojamme. Pois päin tullessa keräiltiin muutamat kantarellit matkaan mukaan, mun aikeina paistaa ne illalla. Vaan sitten, jossakin vaiheessa jälkeen klo 20 huomasin, ettei Helka ja Oili ole hetkeen näyttäytyneet luonamme ja mäen alta kuului useamman koiran haukku, joista yhden kuvittelin olevan Helka.
Huudeltiin, huudeltiin ja vielä kerran huudeltiin. Haukkumista kuului edelleen, mutta ei alun jälkeen enää sitä helkamaista haukkua. Aikaa vierähti, eikä koiria vaan kuulu millään takaisin. Päätin lähteä katsomaan, että onko siellä minun koiria, mistä haukku kuuluu, vaikka olikin jo erittäin hämärää ja haukkupaikalle oli välimatkaa. Milla jäi odottamaan polulle Kertun ja Wagnerin kanssa, ettei vaan harhauduttaisi siltä. Touho lähti minun kaveriksi mukaan alas rinnettä. Aattelin ensin mennä ihan vain sen matkaa, että pysyn huutoyhteydessä vielä Millan kanssa. Noh, sitten huomasin jo ehkä puolessa välin matkaa että se mäki söi aika hyvin äänen ja Millan ääni ei enää kuulunut, mutta teki vielä mieli jatkaa tarkastamaan tilanne kun koiranhaukkua edelleen kuului satunnaisesti. Huomasin sitten, että siinä vieressä meni alaspäin laitumen reunan sähöpaimen ja soitin sitten Millalle, että kävelen sen viertä alaspäin mäkeä, etten itse vaan eksy. Tässä vaiheessa oli jo aikalailla pilkkopimeää. Tultiin Touhon kanssa sitten sen aitauksen päähän ja paikansin, että koirien haukku kuuluu läheisestä pihasta. Ja myös sen etteivät haukkuja ole tosiaankaan minun koiriani. Meni siinä sitten kuitenkin ison ojan ja ryteikön läpi Touhon kanssa ja talon pihalta vastasi sitten mun huuteluihin nainen, joka sanoi että olivat juuri tulleet miehensä kanssa kotiin ja heidän koirat olivat haukkuneen kauheasti. Eivät kuitenkaan olleet nähneet vieraita koiria, kun sitä tiedustelin.
Eipä siinä, pakko oli sitten vaan lähteä suuntaamaan takaisin ylös mäelle ja huomasin, että kappas vaan en enää löydäkään sitä aidanviertä, jota pitkin äsken tulin! o_O Laukattiin siinä Touhon kanssa sitten varmaankin vartti ees taas ja etsittiin sitä kohtaa mistä oltiin tultu. Noh, viimein sitten harhailu ja ryteikössä rypeminen palkittiin ja löysin jonkin aidanvieruksen, josta en ollut tosin varma, että onko juuri se mitä pitkin tulin. Ylöspäin sen kuitenkin täytyi viedä ja melko lähelle Millaa! Lähdettiin kuitenkin kapuamaan sen viertä ylös ja voi HUH miten pitkä ja jyrkkä se mäki oli ! Kunto meinasi loppua totaalisesti jo puolessa välin mäkeä ja voi sitä hien ja kuumuuden määrää! Tuntuu, että mäen ylös pääsemisessä meni aivan kamalan pitkästi aikaa, mutta viimein oltiin siellä takaisin (ja vieläpä tasalleen Millan kohdalla!) ja piti vähän aikaa tasata hengitystä ja kuumuutta nousun jälkeen.
Kun sain taas itseeni henkeä vedettyä, jatkettiin tovi vielä koirien huutelua, mutta metsä oli aivan hiljaisen autio meidän huutoja lukuunottamatta. Pilkkopimeys oli langennut ja ilta viilistyä entisestään. Tehtiin päätös lähteä jatkamaan matkaa autoille päin koiria samalla huudellen. Oltiinhan kuitenkin vielä noin 4-5 kilometrin päässä autosta, että paljon oli tarvottavaa vielä.. Voin myös kertoa, että oli sangen mielenkiintoista kulkea metsässä säkkipimeällä polkua pitkin vain kännyköiden näyttöjen valon avulla! Menin Kertun kanssa edeltä ja Kerttu näytti aika minne polku vie, mutta välillä meinasi aina harhauttaa sekin menemällä haistelemaan jotain pusikkoa. Lisäksi oli semmosia paikkoja, ettei oikein tiennyt, että minne päin se polku menee, kun maakin oli melko tasaisen tallautunut. Välillä aina pysähdyttiin huutamaan koiria ja kuuntelemaan kuuluisiko jotain.
Lopulta oltiin ehkä joskus noin klo 23 takaisin lähtöpaikassa auton luona. Vielä huudeltiin siinäkin koiria ja sitten käytiin ajelemassa viereistä autotietä eteenpäin, että näkyisikö siellä liikettä. Helkalla ja Oililla oli kuitenkin molemmilla heijastin liivit päällä, että jos liikettä olisi näkynyt, niin ne olisi ollut auton valoissa helppoa huomata.. Pariin paikkaan pysäytettiin auto ja huudeltiin, mutta ei vaan kuulunut eikä varsinkaan näkynyt mitään! Ei auttanut kuin vaan luovuttaa ja lähteä siltä iltaa kotiin. Koirat olivat vain kerta kaikkiaan kadonneet..
Maanantaiaamuna 19.9. puhelimeni oli edelleen hiljaa, eikä kukaan ollut ilmoittanut löytäneensä koiriani. Puhelinnumerothan niiltä molemmilta löytyisi kaulapannoista. Tein koirista ilmoituksen poliisille ja paikalliselle löyöeläinvastaavalle. Karkurit.fi-sivusto sai myös ilmoituksen kahdesta kadonneesta lapinkoiratytöstä. Klo 9 aikaan suunnattiin Millan kanssa takaisin Kinahmiin koiria etsimään. Onneksi aamuinen sumukin siitä hälveni nopeasti ja näkyvyys ympäristöön parani. Käytiin ensiksi tarkistamassa lähtöpaikka, huudeltiin tovi koiria ja sitten ajeltiin taas sitä samaa tietä läpi mitä eilenkin illalla. Muutamalta ihmiseltä kyseltiin, että onko tällaisia koiria näkynyt ja sitten rustailtiin kalenterini muistiinpanosivut täyteen lappuja koirien katoamista koskien ja leviteltiin niitä ihmisten postilaatikoihin. Silmä kovana piti tarkkailla myös tienpientareet. Parisas paikkaa tien varressa metsän laidassa huudeltiin taas hetki koiria, muttei mitään havaintoja edelleen. Seuraavaksi käytiin Kinahmin mäen toisella puolen olevalla tiellä kattomassa, että näkyykö mitään ja myös sinne jätettiin lappusia ja huudeltiin. Sitten oli taas palattava kotiin, että ehdin syödäkin jotain ennen töihin lähtöä, mikä tällaisella hetkellä ei olisi yhtään tietenkään kiinnostanut.
Kotona ilmoitin koirien katoamisesta myös paikalliselle radiokanavalle ja riistanhoitoyhdistyksen vastaavalle, joka lupasi pistää koirista viestiä eteenpäin. Töihin päin ajellessa minulle soitti mies, joka oli nähnyt meidän laittaman lapun koirien katoamisesta ja kertoi, että hänen koiransa kuulemma kovasti haukkuneet rinteeseen päin tänäänkin ja epäili siellä ehkä jotain liikkuneen. Töissä ehdin noin tunnin verran vahdata puhelinta työnteon lomassa. Viestejä tuli, muttei mitään koirista! Sitten vaille neljä tuli vihdoin odottamani ja toivomani viesti! Äiti laittoi viestiä, että joku nainen oli soittanut löytäneensä molemmat tytöt hiehoaitauksen läheltä Kinahmista ja oli vieläpä saanut koirat kiinnikin!! JES! Äiti myös kirjoitti, että menevät hakemaan koirat kotio ja minä sain jatkaa rauhallisemmin mielin työiltaa.
Kotiin kun tulin, Helka ja Oili eivät meinanneet edes jaksaa minua vastaan tulla, mutta kuitenkin molemmat kankein jaloin kävelivät luokseni ja sitten heti taas valahtivat pitkin pituuttaan uneen lattialle. Helka vähän ontui toista etujalkaansakin. Enpä ole kyllä koskaan näitä kavereita noin hurjan väsyneinä nähnyt! Ei varmaan ollut niittenkään montaa silmällistä tullut edeltävänä yönä nukuttua.. Päällisin puolin tytöt olivat kunnossa, eivätkä juurikaan edes likaisiakaan! Helkalla vähän jalkakarvoissa jotain mutaa, mutta ei sen pahemmin.
Seuraavana aamuna koirat heräsivät jo virkeämpina uuteen päivään. Helka ei enää ontunutkaan. Kuitenkin aamupissan jälkeen molemmat kellahtivat vielä takaisin nukkumaan hyvin äkkiä.
Tiedä sitten missä koirat olivat sen koko yön ja aamupäivän Kinahmissa viettäneet! Löydettäessä ne eivät alkutiedoista poiketen olleet sittenkään olleet hiehojen kanssa samassa aitauksessa, vaan viereistä aitauksesta haukkuneet niille. Liekö sitten nämä hiehojen hajut olleet koirista niin vastustamattomia, että olivat koko katoamisaikansa niitten lähettyvillä ja kannoilla viettäneet, vai olivatko juoksennelleet kauempanakin. Sitä ei tarina kerro ja arvoitukseksi se taitaa jäädäkin.
Pääasia kuitenkin, että koirat löytyivät noinkin nopeasti ja täysin kunnossa! Mieliin tämä melkoinen reissu jää varmasti pitkäksi aikaa. (alla olevassa kuvassa Helka eiliseltä lepäilemässä reissuväsymyksiään pois)
Huudeltiin, huudeltiin ja vielä kerran huudeltiin. Haukkumista kuului edelleen, mutta ei alun jälkeen enää sitä helkamaista haukkua. Aikaa vierähti, eikä koiria vaan kuulu millään takaisin. Päätin lähteä katsomaan, että onko siellä minun koiria, mistä haukku kuuluu, vaikka olikin jo erittäin hämärää ja haukkupaikalle oli välimatkaa. Milla jäi odottamaan polulle Kertun ja Wagnerin kanssa, ettei vaan harhauduttaisi siltä. Touho lähti minun kaveriksi mukaan alas rinnettä. Aattelin ensin mennä ihan vain sen matkaa, että pysyn huutoyhteydessä vielä Millan kanssa. Noh, sitten huomasin jo ehkä puolessa välin matkaa että se mäki söi aika hyvin äänen ja Millan ääni ei enää kuulunut, mutta teki vielä mieli jatkaa tarkastamaan tilanne kun koiranhaukkua edelleen kuului satunnaisesti. Huomasin sitten, että siinä vieressä meni alaspäin laitumen reunan sähöpaimen ja soitin sitten Millalle, että kävelen sen viertä alaspäin mäkeä, etten itse vaan eksy. Tässä vaiheessa oli jo aikalailla pilkkopimeää. Tultiin Touhon kanssa sitten sen aitauksen päähän ja paikansin, että koirien haukku kuuluu läheisestä pihasta. Ja myös sen etteivät haukkuja ole tosiaankaan minun koiriani. Meni siinä sitten kuitenkin ison ojan ja ryteikön läpi Touhon kanssa ja talon pihalta vastasi sitten mun huuteluihin nainen, joka sanoi että olivat juuri tulleet miehensä kanssa kotiin ja heidän koirat olivat haukkuneen kauheasti. Eivät kuitenkaan olleet nähneet vieraita koiria, kun sitä tiedustelin.
Eipä siinä, pakko oli sitten vaan lähteä suuntaamaan takaisin ylös mäelle ja huomasin, että kappas vaan en enää löydäkään sitä aidanviertä, jota pitkin äsken tulin! o_O Laukattiin siinä Touhon kanssa sitten varmaankin vartti ees taas ja etsittiin sitä kohtaa mistä oltiin tultu. Noh, viimein sitten harhailu ja ryteikössä rypeminen palkittiin ja löysin jonkin aidanvieruksen, josta en ollut tosin varma, että onko juuri se mitä pitkin tulin. Ylöspäin sen kuitenkin täytyi viedä ja melko lähelle Millaa! Lähdettiin kuitenkin kapuamaan sen viertä ylös ja voi HUH miten pitkä ja jyrkkä se mäki oli ! Kunto meinasi loppua totaalisesti jo puolessa välin mäkeä ja voi sitä hien ja kuumuuden määrää! Tuntuu, että mäen ylös pääsemisessä meni aivan kamalan pitkästi aikaa, mutta viimein oltiin siellä takaisin (ja vieläpä tasalleen Millan kohdalla!) ja piti vähän aikaa tasata hengitystä ja kuumuutta nousun jälkeen.
Kun sain taas itseeni henkeä vedettyä, jatkettiin tovi vielä koirien huutelua, mutta metsä oli aivan hiljaisen autio meidän huutoja lukuunottamatta. Pilkkopimeys oli langennut ja ilta viilistyä entisestään. Tehtiin päätös lähteä jatkamaan matkaa autoille päin koiria samalla huudellen. Oltiinhan kuitenkin vielä noin 4-5 kilometrin päässä autosta, että paljon oli tarvottavaa vielä.. Voin myös kertoa, että oli sangen mielenkiintoista kulkea metsässä säkkipimeällä polkua pitkin vain kännyköiden näyttöjen valon avulla! Menin Kertun kanssa edeltä ja Kerttu näytti aika minne polku vie, mutta välillä meinasi aina harhauttaa sekin menemällä haistelemaan jotain pusikkoa. Lisäksi oli semmosia paikkoja, ettei oikein tiennyt, että minne päin se polku menee, kun maakin oli melko tasaisen tallautunut. Välillä aina pysähdyttiin huutamaan koiria ja kuuntelemaan kuuluisiko jotain.
Lopulta oltiin ehkä joskus noin klo 23 takaisin lähtöpaikassa auton luona. Vielä huudeltiin siinäkin koiria ja sitten käytiin ajelemassa viereistä autotietä eteenpäin, että näkyisikö siellä liikettä. Helkalla ja Oililla oli kuitenkin molemmilla heijastin liivit päällä, että jos liikettä olisi näkynyt, niin ne olisi ollut auton valoissa helppoa huomata.. Pariin paikkaan pysäytettiin auto ja huudeltiin, mutta ei vaan kuulunut eikä varsinkaan näkynyt mitään! Ei auttanut kuin vaan luovuttaa ja lähteä siltä iltaa kotiin. Koirat olivat vain kerta kaikkiaan kadonneet..
Maanantaiaamuna 19.9. puhelimeni oli edelleen hiljaa, eikä kukaan ollut ilmoittanut löytäneensä koiriani. Puhelinnumerothan niiltä molemmilta löytyisi kaulapannoista. Tein koirista ilmoituksen poliisille ja paikalliselle löyöeläinvastaavalle. Karkurit.fi-sivusto sai myös ilmoituksen kahdesta kadonneesta lapinkoiratytöstä. Klo 9 aikaan suunnattiin Millan kanssa takaisin Kinahmiin koiria etsimään. Onneksi aamuinen sumukin siitä hälveni nopeasti ja näkyvyys ympäristöön parani. Käytiin ensiksi tarkistamassa lähtöpaikka, huudeltiin tovi koiria ja sitten ajeltiin taas sitä samaa tietä läpi mitä eilenkin illalla. Muutamalta ihmiseltä kyseltiin, että onko tällaisia koiria näkynyt ja sitten rustailtiin kalenterini muistiinpanosivut täyteen lappuja koirien katoamista koskien ja leviteltiin niitä ihmisten postilaatikoihin. Silmä kovana piti tarkkailla myös tienpientareet. Parisas paikkaa tien varressa metsän laidassa huudeltiin taas hetki koiria, muttei mitään havaintoja edelleen. Seuraavaksi käytiin Kinahmin mäen toisella puolen olevalla tiellä kattomassa, että näkyykö mitään ja myös sinne jätettiin lappusia ja huudeltiin. Sitten oli taas palattava kotiin, että ehdin syödäkin jotain ennen töihin lähtöä, mikä tällaisella hetkellä ei olisi yhtään tietenkään kiinnostanut.
Kotona ilmoitin koirien katoamisesta myös paikalliselle radiokanavalle ja riistanhoitoyhdistyksen vastaavalle, joka lupasi pistää koirista viestiä eteenpäin. Töihin päin ajellessa minulle soitti mies, joka oli nähnyt meidän laittaman lapun koirien katoamisesta ja kertoi, että hänen koiransa kuulemma kovasti haukkuneet rinteeseen päin tänäänkin ja epäili siellä ehkä jotain liikkuneen. Töissä ehdin noin tunnin verran vahdata puhelinta työnteon lomassa. Viestejä tuli, muttei mitään koirista! Sitten vaille neljä tuli vihdoin odottamani ja toivomani viesti! Äiti laittoi viestiä, että joku nainen oli soittanut löytäneensä molemmat tytöt hiehoaitauksen läheltä Kinahmista ja oli vieläpä saanut koirat kiinnikin!! JES! Äiti myös kirjoitti, että menevät hakemaan koirat kotio ja minä sain jatkaa rauhallisemmin mielin työiltaa.
Kotiin kun tulin, Helka ja Oili eivät meinanneet edes jaksaa minua vastaan tulla, mutta kuitenkin molemmat kankein jaloin kävelivät luokseni ja sitten heti taas valahtivat pitkin pituuttaan uneen lattialle. Helka vähän ontui toista etujalkaansakin. Enpä ole kyllä koskaan näitä kavereita noin hurjan väsyneinä nähnyt! Ei varmaan ollut niittenkään montaa silmällistä tullut edeltävänä yönä nukuttua.. Päällisin puolin tytöt olivat kunnossa, eivätkä juurikaan edes likaisiakaan! Helkalla vähän jalkakarvoissa jotain mutaa, mutta ei sen pahemmin.
Seuraavana aamuna koirat heräsivät jo virkeämpina uuteen päivään. Helka ei enää ontunutkaan. Kuitenkin aamupissan jälkeen molemmat kellahtivat vielä takaisin nukkumaan hyvin äkkiä.
Tiedä sitten missä koirat olivat sen koko yön ja aamupäivän Kinahmissa viettäneet! Löydettäessä ne eivät alkutiedoista poiketen olleet sittenkään olleet hiehojen kanssa samassa aitauksessa, vaan viereistä aitauksesta haukkuneet niille. Liekö sitten nämä hiehojen hajut olleet koirista niin vastustamattomia, että olivat koko katoamisaikansa niitten lähettyvillä ja kannoilla viettäneet, vai olivatko juoksennelleet kauempanakin. Sitä ei tarina kerro ja arvoitukseksi se taitaa jäädäkin.
Pääasia kuitenkin, että koirat löytyivät noinkin nopeasti ja täysin kunnossa! Mieliin tämä melkoinen reissu jää varmasti pitkäksi aikaa. (alla olevassa kuvassa Helka eiliseltä lepäilemässä reissuväsymyksiään pois)
 |
| Väsynyt karkulainen Helka |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)