tiistai 3. maaliskuuta 2015

Pennut 4vko 4vrk

Pennuilla on nyt jo ikää päivää vajaa 5 viikkoa ja pari päivää sitten (1.3.) kävin sakkia tervehtimässä. Silloin ikää tarkalleen ottaen 4vko 4vrk. Piti ihan taas kerran hetkeksi aikaa alkuun hiljentyä katselemaan ja tuumailemaan ajatuksen kanssa, että kuka on kukin ja miltä ne nyt näyttävät. Paljon sitä kasvua tulee viikon aikana! Uljaana oli nostanut jo korvansakin pystyyn ensimmäisenä kaikista. :) Painojen puolesta Uljaanaa ja Unelmiinaa lukuunottamatta kaikki painavat nyt 2kg ja Uljaana ja Unelmiinakin jo vähän vajaat, eli 1,9kg.

Pennut ovat nyt viime viikolla siirtyneet pentutaloon ja ovat päässeet ulkoilemaan ulkotarhassakin. Käyntipäivänäkin ulkoiltiin reippaasti jokunen hetki sen jälkeen, kun kaikki olivat hienosti syöneet kuppinsa tyhjäksi ruuasta. Hyvin tuntuu eväs maistuvan ja suht tasaiseen tahtiin kaikki tyhjentävät kuppinsa. Hitaita syöjiä tai nirsoilijoita ei ole tähän mennessä vaikuttanut olevan joukossa. Äänekästä painia kuului jo siskojen kesken ja minua kiskottiin kengännauhoista ja lahkeista suurella mielenkiinnolla. Innokkaasti ovat kaikki pennut touhussa mukana. Aktiivisimmin sanoisin, että taas kerran Ukuliina, Uljaana ja Unnikki. Pihalla Unelmiinaa lukuunottamatta kaikki olivat mielellään, Unelmiina olisi nyt tällä kertaa tahtonut mennä takaisin sisälle. ;)

Ensi viikolla 10.3. pennuilla on sitten edessä reissu Pieksämäkeen ja eläinlääkärin tarkastukselle. Samalla laitetaan sitten tietenkin myös mikrosirut. Sen jälkeen pääsee laittamaan rekisteröinnitkin jo eteen päin. Ne odottelevatkin jo esitäytettyinä.

Vapaina on tällä hetkellä vieläkin 2 pentua.

Kuvia 4,5-viikkoisista löytyy kuvakansiosta: http://parviasa.1g.fi/kuvat/Kasvatit/Miskajasmin+U-pentue/4vko4vrk/
ja tässä vielä yksittäiset kuvat kaikista.

Ulriitta (tyttö1)


Ukuliina (tyttö2)


Uljaana (tyttö3)


Unnikki (tyttö4)


Unariina (tyttö5)


Unelmiina (tyttö6)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti