Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä.

Tuntuu, että vasta hetki sitten istuin näytön äärellä samaa asiaa miettien. Vuosi se aikoo vaan taas väistämättä vaihtua toiseksi, joten pohdiskelua hieman historiankin kautta tähän vuoteen ja tulevaan.

10 vuotta sitten...
Vuosi 2002. Olin vaivaiset 14-vuotias kasiluokkalainen ja ollut reilun vuoden ajan koiranomistaja. Oltiin Kertun kanssa oltu ensimmäistä kertaa mukana Kennelliiton Suurleirillä Keuruulla, aloiteltu syksyllä agilityharrastus ja käyty ensimmäisissä mätsäreissä. Kerttukin oli vielä nuori vajaa 4-vuotias. Intoa ja kiinnostusta koiraharrasteluun oli vaikka muille jakaa.

5 vuotta sitten...
Vuosi 2007. Olin 19-vuotias, kahlannut lukion loppuun ja kirjoittanut ylioppilaaksi. Laumaan oli liittynyt hartaudella toivottu ja suunniteltu ylioppilaslahjani Helka, jolla silläkin oli nyt jo reilu puoli vuotta ikää. Helkan kanssa olimme nyt asuneet kohta neljä kuukautta Kannuksessa, koska olin onnistunut pääsemään sisälle Kennellinjalle! Olin erittäin innostunut ja motivoitunut itseäni paljon kiinnostavista opiskeluista. Tämä vuosi toi paljon muutoksia elämäämme ja olimme tutustuneet muutamiin uusiin edelleenkin erittäin hyviin ja tärkeisiin ihmis- ja koiraystäviin. Helkan suhteen oli paljon suunnitelmia agilityn ja tokon suhteen ja tokon suhteen tehtiin pohjatyötä suunnitelmallisesti.

3 vuotta sitten...
Vuosi 2009. Olin 21-vuotias, kolmas vuosi Kennellinjalla ja aikalailla viimeiset ajat lähiopetusta meneillään. Päättötyö kovasti suunnitelman alla ja se MITÄ tulevaisuudessa, oli paljon mielessä. Helkakin oli ehtinyt reilun 2,5 vuoden ikään ja se oli juuri steriloitu. Kerttukin lähenteli jo 11 vuoden ikää. Helkan kanssa oli edeltävänä kesänä käyty kaksi erittäin noloa tokokoetta kokeilemassa ja treenausinto ja -usko melkolailla pakkasen puolella.. Ei Helkasta vain luonteensa puolesta olisi kokeisiin ja kisoihin. Eikä taitaisi sen enempää olla minustakaan. Mietteissä oli jo myös tulevaisuuden suhteen se, että seuraavana keväänä voisi olla jo mahdollisuus ottaa toinen koira ja ensimmäiset askeleet operaatio Oilissa oli otettu.

1 vuosi sitten...
Vuosi 2011. Asuin tällä kertaa aivan eri kantilla Suomea, Paimiossa, jossa olin kuukauden verran aloitellut klinikkaeläintenhoitajaopintoja. Mukana asuinkumppanina oli tällä kertaa kohta jo kahden vuoden ikää lähentyvä Oili. Helka sai jäädä tulevaksi vuodeksi asustelemaan kotiin Siilinjärvelle, sillä asuntossa oli paikka vain yhdelle koiralle ja sopeutuminen siihen olisi taatusti ollut Helkalle vaikeaa. Opiskeluihin oli taas intoa ja ala mielenkiintoinen. Koiraharrastamisissa mukana olo oli jo pidemmän aikaa ollut erittäin vähäistä. Kuluneena vuotena töiden takiakin oli jo hankalaa päästä mukaan mihinkään ryhmiin, eikä omaehtoiseen treenailuun oikein löytynyt pitkään kestävää motivaatiota. Muuten toki tuli seurailtua koira- ja lapinkoiramaailmaa tiiviisti.

Nyt ja tänä vuonna...
Olen TAAS vaihteeksi työtön ja elämänsuunnitelmien suhteen kysymysmerkkinä! Vuosi vilahti ohi erittäin nopeasti opiskelun merkeissä ja majapaikka oli milloin Paimiossa, Siilinjärvellä ja Joensuussa. Mukaan mahtui niin lähiopetusta kuin harjoittelujaksoja, sekä päättötyö. Lopputulemana kaikesta tästä sain opiskeluni päätökseen Paimiossa ja paperin kouraan ammattitutkintoon valmentavasta koulutuksesta. Koiraharrastus on edelleen ollut aikalailla "hengessä mukana" -olemista, muutamissa näyttelyissä tuli koirien kanssa vain käytyä ja itse kävin myös kameran kera kyykkimässä niin näyttely-, toko- kuin agilitykehienkin reunoilla. Kuten (valitettavasti!) itsellekin, niin myös koirillekin on tullut ikää, mutta entisellä kokoonpanolla edelleen mennään ja elämänmietintämajapaikkana taas Siilinjärvi. Mitä sitten, en tiedä..?

Koirat viettivät vuoden aikalailla peruselämää. Pari näyttelykäyntiä Helkalle ja Oilille, Kertulle jokunen mätsäri ennen kesää, jolloin sairastelut alkoivat. Terveyspuolen suhteen tämä vuosi ei ole ollut parhaimmasta päästä, etenkään Kertun kohdalla. Ikä alkaa tehdä tehtäväänsä ja olin aika epätoivoinen kesän ja vielä alkusyksynkin aikana, että se 14-vuotis syntymäpäivänsä vielä näkisi. Tällä hetkellä lääkitykset on saatu kohdilleen ja Kerttu elää hyvää iloista elämää. Lenkkeilyt ollaan taas saatu palautettua aivan lähes entisiksi, jo noin kolmeen kilometriin päivässä ja Kerttu nauttii liikkumisesta. Lenkille lähtö on edelleen sen elämässä päivän kohokohtia ruokailujen lisäksi. Helka ja Oili sentään ovat olleet perusterveitä, mutta Oilin luustokuvaustulokset eivät olleet sitä priimaa, jota olisi toki toivonut. Harrastuspuolella hiljaista. Silloin tällöin jotain hupitokohömppäilyä Oilille ja Helkalle.

Ensi vuonna... Tavoitteet?
Hah, voi kunpa tietäisikin! Itselleni päätavoite olisi nyt työllistyä jotenkin ja johonkin sekä asumisjärjestelyiden miettiminen. Talkoopanoksella rotuyhdistyksen jutuissa ja kevättalvelle olen pohdiskellut, josko lähtisi kehäsihteerikurssille.

Koirien suhteen toivoisin, että Kertun vointi pysyisi vielä pitkään hyvänä ja muutkin entisessä terveydentilassaan. Mennään sen suhteen päivä kerrallaan ja ollaan iloisia jokaisesta hyvästä päivästä. Ehkä näyttely tai pari jossakin kohtaa Helkalle ja kenties Oilillekin. Normaalia eloa ja oloa, lenkkeilyä, luontoretkistä nautiskelua ja pihalla rallittelua.

Näissä ehkä on jo kullekin osapuolelle tarpeeksi toteutettavaa ja muu ylimääräinen plussaa - jos ylimääräistä sattuu tulemaan. ;)