Melkein se huskysta menee

Oilin kanssa tuli tänään tehtyä historiaa ja käytyä hiihtämässä. Tai noh, Oilin puolesta historiaa siksi, että se oli ensimmäinen hiihtokerta sille ja minulle historiaa siksi, että edellisesti kerrasta suksilla on ehtinyt kulua jo 7 vuotta. Silloin yläasteen viimeisillä hiihtotunneilla vannoin, että en ikinä kyllä enää elämäni aikana suksia jalkaani laita. Vaan koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan ja olenkin tässä talven aikana jo useamman kerran löytänyt itseni mietiskelemästä sitä, että voisi käydä hiihtämässä. Nyt sen sitten toteutin, pistin sukset jalkaan ja valjastin Oilin vetoavuksi ja sitten sitä mentiin jäälle! :)

Tunnin verran vierähti sivakoidessa ja Oili jaksoi hienosti juosta edellä vetoapuna puoleen väliin matkaa saakka. Sitten takaisin päin tultaessa oli havaittavissa jo väsymystä ja se lönkötteli juosta vieressäni välillä ja välillä kierittiin hangessakin. Välillä tuli kuitenkin silloinkin hienoja vetospurtteja. Mutta Oili vaikuttaisi kyllä vallan kivalle kaverille tuollaiseen touhuun. Sillä on intoa liikkua, eikä se arastele suksia tippaakaan vaikka sellaiset nyt ensimmäistä kertaa näkikin. :) Vetovaljaat on tällä hetkellä vähän pienet(ne tarttuivat joskus vuosia sitten matkaan Mustin ja Mirrin loppuunmyynnistä ja saivat nyt vasta käyttöä), mutta jos nyt tästä enemmän innostutaan, niin ehkä sitten joskus vuoden päästä katsellaan sopivampia, kun Oili on toivottavasti jo enemmän aikuisen koiran näköinen. Lihaksisto jne. varmasti kehittyy tässä vielä paljon, kun ihan lapsihan se vielä on. Katsellaan. Tässä vielä yksi kuvamuisto päivältä: