perjantai 6. helmikuuta 2015

Synnytys 28.1.2014

Keskiviikkoaamuna 28.1. sain Anna-Maijalta viestin töihin, että Oilin lämmöt on olleet alhaalla aamuyöstä ja siellä oli vietetty edeltävä ilta ja yö jo petaillen ja läähätellen. Pääsin jo yhdeltä töistä ja Raijaa vähän lenkitettyäni lähdin kolmen aikaan ajelemaan kohti Maavettä. Perille tultuani puoli viiden aikaan laatikossa tuhisikin jo kaksi mustaa tyttöä!

Ensimmäiset pennut olivat syntyneet klo 15.30 ja klo 15.55. Painot molemmilla 300g.

Kolmantena maailmaan tuli klo 16.40, heti tuloni jälkeen, taas musta tyttö 300 gramman painolla.

Neljättä odoteltiin lähes puolitoista tuntia ja tasan klo 18 syntyi musta tyttö, 310g. Neljännen jälkeen tunnusteltiin Oilin mahaa ja tuumattiin, että vasemmalla heti kylkiluiden takana tuntuu vielä möykky, että kyllä sieltä vielä on joku tulossa. Neljännen tulon jälkeen Oili rauhoittui pitkäksi aikaa unille, eikä merkkejä mahdollisista seuraavista tulokkaista näkynyt. Möykkykään ei ollut enää paikoillaan, joten mietittiin että oliko se sittenkin ollut vain laajentunutta kohtua ja Oilin noustua kokeiltiin mahaa, että ei täällä kyllä enää mitään tunnu. Neljästä tyttärestä tyytyväisinä käytettiin Oili pissalla, pesulla ja vaihdettiin jo alusetkin. Oilille maistui kovasti vesi.

Sitten klo 19.50, kun olin jo kirjoittamassa vanhemmilleni, että neljä tyttöä tuli, Anna-Maija huudahti että herrajesta täällähän on taas pentu! Hän oli nähnyt Oililla laatikon vieressä ollessaan supistuksen ja sitten pentu olikin jo sikiöpussissaan maailmassa. 260 grammainen, musta ja tietenkin päivän teeman mukaisesti tyttö!

Tämän tytön tultua Oili oli erityisen rauhallinen ja levollinen laatikossa ja kun mitään merkkejä ei enää synnytyksestä ollut, niin käytiin taas pesulla ja oltiin entistä tyytyväisempiä. Eikä mahassa tuntunut enää möykkyjä. Vietin siinä usemman tunnin vielä pentuja ihastellen ja kymmenen jälkeen lähdin ajelemaan kotiin.


Viisi vastasyntynyttä tyttöä ja mammakoira, kuvattuna ennen lähtöäni Maavedeltä. 6-tyttö siis vielä masussa piilottelemassa.


Pentukasaa hieman lähempää.

Neljän jälkeen yöllä havahduin johonkin ja huomasin, että puhelimessa välkkyi sininen valo. Anna-Maijalta oli tullut tekstari, joka kertoi että Oili oli tehnyt vielä kuudennenkin mustan tytön, 320g! Oili oli tullut joskus yhden jälkeen herättämään Jormaa pihalle, ja pihalta tultuaan jossain vaiheessa Jorma oli sitten laskenut pentuja laatikossa ja niitä olikin ollut kuusi! Tämä viimeinen todellinen ylläripentu oli jo ollut kuivana laatikossa. Oili oli hoidellut kaiken itse, aukonut kalvot ja katkaissut siististi napanuoran ja alustatkin olivat kuulemma vieläpä olleet erittäin siistit. Anna-Maija arveli, että pentu olisi syntynyt jo kenties siinä kahdentoista tienoilla tai vähän ennen, koska se oli jo aivan kuiva. Siellä oli kuitenkin ehditty käydä nukkumaan ennen pennun syntymää, eikä Oilissa ollut näkynyt nukkumaan käydessä mitään merkkejä siitä, että sieltä olisi vielä yksi tulossa.

Kaikenkaikkiaan aika yllätyksellinen synnytys! 6 pentua, kaikki narttuja ja kaikki mustia! Kaikilla isänsä tapaan enemmän tai vähemmän valkeita sukkia, rintoja tai hännänpäitä. Ja tällä viimeisellä puolikas kranssi ja piirto naamassa. Oili oli synnytyksen ajan hyvin rauhallinen ja pennut näyttivät tulevan maailmaan helposti. Eikä ollut mitään paniikkia ollut ensimmäisenkään pennun syntyessä. Heti se oli alkanut nuolemaan tulokasta. Oikein hyvät emonvaistot kaikkineen ja maitoa tuntui tulevan hyvin alusta asti. Pennut olivat virkeitä ja imivät hyvin. 5-tyttöä piti alkuun hieman ohjata löytämään nisä. En enää muista oliko se 3- vai 4-tyttö, jonka jalat sätkivät jo vimmatusti sen näkyessä puoliksi Oilin sisältä, varsinainen vauhtimimmi. :)

Loppuun vielä ensimmäinen kuva kuudennesta ylläritytöstä 29.1. aamuna Jorman ikuistamana:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti