keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Oili 10v.

Tänään Oili täyttää pyöreät 10 vuotta. Piakkoin on saman verran aikaa siitä, kun pieni musta mutiainen tassutteli reippain ja varmoin tassuin elämääni. Tällöin minulla oli eläintenhoitajaopinnot loppusuoralla Kannuksen kennellinjalla ja suoritin viimeisiä työssäoppimisia koulun koirahoitolalla. Mieleen on jäänyt, miten Oili asteli reippaasti häntä tötteröllä sisään asuntolaamme ja tervehti uusia koirakavereitaan. Vahvasti muistiin on jäänyt myös se, miten minulle seuraavana päivänä saapumisesta alkoi ensimmäistä kertaa konkretisoitua yksi Oilin vahvoista luonteenpiirteistä: itsenäisyys. Päästin pennun vapaaksi pihalle tekemään tarpeensa ja se katosi piakkoin omille touhuilleen talon taakse etupihalle. Odottelin, sillä kyllähän pentu tulee pian katsomaan mihin jäin. Odottelin vielä tovin jos toisenkin ja menin sitten lopulta jo itse hieman huolissani katsomaan, niin siellä se touhuili talon takana tyytyväisenä omiaan vailla huolta siitä että oli ihan yksin.


Siinä hän on, 7-viikkoisena juuri elämääni saapuneena.

Pari päivää Oilin saapumisesta tapahtui jotain todella ikävää ja Helka puri Oilia päähän, niin että jälkeä tuli aivan silmän viereen, poskeen jne. Pentu huusi tietenkin kuin syötävä ja tilanne näytti alkuun todella dramaattiselle kun verta oli vähän jokapuolella. Vuoto tyrehtyi ja Oili rauhoittui. Sitten sen nukkui ja jo samana päivänä touhusi ja leikki kaverin koiran kanssa. Helkaa se ei tuntunut arastelevan ja tapahtumaa muistelevan. Eikä se kyllä missään vaiheessa pentu- tai aikuisikäänsä tuntunut asiaa muistavan. Aina niin innokkaasti ja reippaasti lähestyi muita, vieraitakin koiria.

Kaikkeen muuhunkin ympärillä tapahtuvaan Oili on aina pennusta pitäen suhtautunut rohkeasti ja uteliaasti. Ihmisiä ja erityisesti lapsia se on aina rakastanut. Tuntuu että Oilin päivän kohokohta saattaa olla se, jos joku pysähtyy lenkillä jututtamaan tai kysymään saako koiria silittää. En ole koskaan nähnyt, että se olisi suhtautunut kehenkään ihmiseen epäilevästi. Luonnetestissäkään Oili ei kertakaikkiaan voinut uskoa että sitä tai meitä aiottaisiin lähestyä ikävissä merkeissä.

Pentuaikansa ja pari ensimmäistä vuottaan Oili oli Riiviö, isolla R:llä. Se oli kova hammastelemaan varmaan lähes vuosikkaaksi asti, vauhdikas ja aina täynnä virtaa. Rakasti juosta ja riehua. Tuntui joinakin hetkinä että nukkuuko se koskaan.. Se oli äänekäs ja kiljui kuin riivattu alkuun kun se jätti yksin tai aitaukseensa. Luulen että kaikki sen kuulleet muistavat sen äänen korvissaan edelleen! Kompostiaidoista tehty pentuaitauskaan ei pidätellyt sitä – se kiipesi aitauksesta yli. Kynsienleikkuussa se hangoitteli vastaan pitkään. Kyllä siinä oltiin hiessä niin minä kuin koira muutamien ensimmäisten tahtojen taisteluiden jälkeen, kun pieni musta oli yrittänyt kaikki mahdolliset temppunsa. Ja näitä temppuja se kokeili vielä jatkossakin monta kertaa, vaikkeivat ne minuun toimineetkaan.


Oippa-Koipeliini, villi ja vapaa!

Lähellä pysyminen ja irtiolo teettivät pentu- ja nuoruusaikana paljon töitä itsenäisen Oilin kanssa. Aika monta kertaa se juoksi villinä naapureiden pihoille ja minä perässä.. Sen verran asiassa kuitenkin saatiin luotua yhteys, että on Oilia aika hyvin voinut aina pitää vapaana. On sitä useammat kerrat tovi odoteltukin, kun se on jäänyt näköpiiristä omille tutkimuksilleen.

Helka alkoi sietämään Oilia noin kuukauden päästä sen tulosta ja kyllä niistä muodostui lopulta hyvät kaverukset. Jokusen kerran pentuaikana Oili kyllä otti vielä nenilleen Helkan kanssa rajoja testatessaan. Tuntui että vauhtia oli monesti enemmän kuin järkeä ja toiminta tuli usein ennen kuin se mitään ehti miettiä.


Ystävyyttä viritellään.

Vuoden verran Oili oli minun kanssani opiskelemassa Paimiossa ja tuntui että silloin Oili viimein alkoi kasvaa aikuiseksi ja rauhoittua. Oilista kuoriutui sisätiloissa varsin rauhallinen kaveri. Lenkeillä ja koirakavereiden kanssa se oli aina valmis toimintaan. Vaikka Oili olikin pikkupentuaikaan äänekäs, niin ei se sen jälkeen oli turhia mölynnyt ja se on ollut aina rauhallinen yksinolija. Muutoinkaan se ei juuri hauku kuin innostuessaan jostakin oikein paljon.

Muiden koirien kanssa Oili on aina tullut hyvin toimeen. Ei se ole koskaan pelännyt ketään, tai ollut kellekään ilkeä. Voisin sanoa että luotan siihen muiden koirien suhteen aikalailla täysin sen perusteella, mitä olen sen kanssa elänyt. Sen päälle on käyty pari kertaa pentuajan sattumuksen jälkeen, mutta ei sille jää ikinä kaunoja ketään kohtaan. Tulee toimeen pentujen, urosten tai narttujen kanssa eikä sillä ole ikinä tuntunut olevan mitään tarvetta kukkoiluun.



Viisi vuotta sitten Oili synnytti 6 mustaa narttupentua Maavedellä. Synnytys hoitui oilimaiseen tapaan rauhallisesti ja varmasti, ja pentujen hoitaminen sujui heti. Tämän projektin seurauksena osaksi laumaa liittyi Hilda-tytär vanhempien ja siskoni luo asumaan. Tyttökuusikosta varttui ihania tapauksia omien ihmistensä elämää ilahduttamaan. Sanoisin että hyvin paljon emäänsä (ja isäänsä) tulleita ystävällisiä ja sosiaalisia.


Äiti ja tytär - kuin kaksi marjaa. Ei ole omena kauas puusta pudonnut.

Vajaa puoli vuotta pentujen syntymän jälkeen Oili alkoi yhtäkkiä oireilla niin ettei halunnut hypätä ja jos yritti, niin yritys sai joskus aikaan kauhean ulahduksen. Oireiden syyksi selvisi alkavaa nivelrikkoa toisessa lonkassa sekä tämä rikkoinen lonkka todettiin myös luksaatioalttiiksi. Ensimmäiset vajaa puoli vuotta tuntui aluksi todella hankalalle. Oili oli kipeä ja usein vähän haluton liikkumaan. Erilaisia lääkitysvaihtoehtoja testailtiin ja kyllä oma usko asiaan oli välillä vähän koetuksella, kun tuntui ettei edistystä näy. Lopulta fysioterapian, kotijumpan, lääkityksen ja nivelvalmisteiden avulla saatiin Oili taas kuntoon iloiseksi omaksi itsekseen. Paljon panostusta se vaati ja pitkäjänteisyyttä (toki myös rahaakin..), mutta kyllä se kaikki oli sen arvoista. Tänä kesänä tulee 5 vuotta elämää nivelrikon kanssa. Oili pärjäilee normielämässä hyvin. Lenkkeillään suht tasaiset lenkit päivittäin ja Oili pystyy hyppäämään halutessaan sohvalle tai sängylle. Jatkuvaa kipulääkitystä ei ole ollut pitkilleen. Ajoittain kosteammilla keleillä tai esim. sään äkisti muuttuessa olen joskus ollut huomaavinani Oilissa merkkejä mahdollisesta kivusta ja tarvittaessa on kipulääkettä otettu. Näillä vaan mennään ja toivottavasti mennäänkin vielä useampi vuosi. Terveyspuoli on Oililla tällä hetkellä ihan hyvä. Vuoden alkupuolella kontrolloitiin veriarvot ja vuosi sitten koholla ollut toinen maksa-arvokin oli nyt laskeutunut parin pykälän päähän viitearvojen ylärajasta. Kilppariarvot ok, vaikkakin viitearvojen sisällä alapäässä.

Vaikka Oili innostuu kovasti ihmisistä, niin vanhoista kuin uusista, ei se ole koskaan ollut mikään halittava ja kyljessäkiehnääjä. Kyllä se aina välillä tulee paijausta hakemaan, mutta viihtyy tovin ja menee sitten muualle kun siltä tuntuu. Tuntuu että se tarvitsee myös sen oman itsenäisen tilansa.



Ruoka on ollut Oilin elämän tärkeitä asioita aina. Se oli todella hyväsyömäinen jo heti minulle pentuna saavuttuaan. Motivoiminen ruualla on ollut sen kanssa helppoa ja vaikkei Oili ehkä ihan kaikista nopein ja terävin oppija ole ollut, on se aina ollut todella yritteliäs palkkansa suhteen. Ja kun jotain oppii, niin osaa sen asian sitten vahvasti. Muutaman kerran pentuaikana Oili koitti varastella ruokaa pöydiltä (Muistanpa erään kerran, kun jostakin kotiin tultuani Oili seisoi keskellä keittiönpöytää ruisleipä suussa..!), mutta se jäi muutamiin kertoihin ja aina on voinut luottaa että voileipä pysyy pöydänreunalla mihin sen jättääkin.

Oili on muuttanut mukanani tänä aikana useampaan kertaan ja aina sen tuntuu olevan kotonaan heti minne vain asetutaankin. Pentuprojektin aikana se kotiutui Maavedelle heti kun sen sinne vein synnytystä odottelemaan, eikä se tainnut juuri perääni katsoa kun lähdin. Nyt kun rivitalossa asutaan, niin oma pieni aidattu piha on kyllä Oilille ollut huippu juttu. Usein takapihan terassilla tai halkovajan reunustan maapoterossa makoilee musta mytty. Joskus tuntitolkullakin.



Kyllä Oili on ollut ihan huippupakkaus, vaikka joskus niinä huimina nuoruusvuosina välillä vähän mietityttikin, että mitä tästä koirasta tuleekaan..! Omanlaisensa itsenäinen ja ilkikurinen persoona, mutta kuitenkin taas kääntöpuolena niin helppo, rauhallinen ja varma. Kaiken lisäksi Oililla on minusta ihan varmaan maailman kauneimmat ja niin paljon puhuvat silmät.


10v.

Paljon onnea ja pitkää ikää Oili! 💖

lauantai 4. tammikuuta 2020

Lempi ja Muinaisnimi-pentue 2v.

Tänään täyttivät Lempi ja muu Muinaisnimi-pentue 2 vuotta. Paljon onnea kaikille! 😊

Lempi 2v.

Vuosi vaihtui uuteen rauhaisasti. Koirat jyrsivät luita rauhassa eivätkä vaimeat paukuttelut pissareissuilla hetkauttaneet.

Hilda ja Lempi, taustalla Helka.

Helka

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Tilannepäivitys syksyltä

Kesä kääntyi syksyyn ja syksy nyt jo talveenkin. Lumesta saatiinkin nauttia jo marraskuun alkupuolelta lähtien lähes koko kuukausi ennen kuin kelit heitti aivan veteläksi ja takapiha taas vihersi. Noh, aika äkkiä tilanne onneksi korjaantui ja taas olla saatu nauttia lumipeitteestä. Mitään kovinkaan erikoista ei ole meidän elämässä nyt hetkeen tapahtunut. Alle ehkä kuitenkin jokunen poiminta tältä hiljaiselta ajalta.

Elokuulla alussa päästiin jo nappailemaan hienoja syyskuvia, kun ilmeisesti loppukesän kuivuus sai mustikanvarvut hehkumaan jo hyvissä ajoin. Tästä syystä tänä vuonna ei kyllä sienestyksilläkään juuri juhlittu. Ei kantarellin kantarellia, eikä tatin tattia..



Syyskuulla Helka ja Hilda (+ kilpikonna) olivat meillä hoidossa muun porukan ollessa etelänlomalla. Hyvin sujui yhteiselo tytöillä ja minullakin onneksi sattui viimeinen viikko kesälomaa lähes täysin tälle ajankohdalle, niin oli sitten hyvin aikaa omille ja hoitolaisille. Aamut aloiteltiin aina tuplalenkeillä: ensin vanhemman sakin (Helka ja Oili) ja sitten nuorison kanssa.


Syyskuun loppupuolella oltiin Lempin kanssa Kuopiossa Koiranotkon tilalla Lappalaiskoirat ry:n päivän mittaisella lammaspaimennuskurssilla. Mielenkiintoinen osio oli myös pelkille hihnanpäille suunnatut harjoitteet lampaiden käsittelystä (mm. sorkkien leikkausta jne.) ja siitä että koitettiin lampaiden paimentamista ihmisvoimin pareittain ilman koiria. Piti saada lampaan kulkemaan tietty rata itse niitä omalla kehonkielellä ja liikkeellä ohjaamalla. Koirat pääsivät lampaille kaksi kertaa. Alkuun pienemmässäpyöröaitauksessa ja sitten isommalla pellolla poispäinajona. Lempi ei ollut aiemmin lampaiden kanssa kosketuksissa ollut (Saajomannun reissulla viime talvena oli liian paljon pakkasta lampaiden kuljetteluun, joten se reissu rajoittui vain poroihin), mutta näppärästi ja innokkaasti se heti niitä pyöröaitauksella ohjaili. Käyttäytyi myös alusta asti todella nätisti niitä kohtaan. Lempi sai toimistaan kehujakin ohjaajalta. Omistaja oli kyllä taas ajoittain hieman hukassa.. :D



Marraskuun alussa osallistuttiin Raijan ja Lempin kanssa lappalaiskoirien superviikonloppuun Koiramekassa Kuopiossa. Lempin kanssa kokeiltiin ensimmäistä kertaa rally-tokoa ja Raija oli myöskin ilmoitettu rally-tokoilemaan. Lempillä oli vähän keskittymisvaikeuksia uuden asian äärellä, mutta Raija teki hienosti. Hyvin muistui yli vuodentakaisen rallykurssin opit vielä. Iltamassa päästiin vielä vähän ex tempore tokoilemaankin, kun Raijan Luca-isä halusi luovuttaa oman vuoronsa, niin mentiin sitten paikkaamaan. Otettiin Raijalle uusia asioita: merkin kiertoa ja hyppyä. Sitten vähän luoksetuloa ja paikkamakuuta.

kuva: Tiia Eskelinen


30.11. olin avustamassa Pohjois-Savon Pystykorvakerhon lappalaiskoirajaoksen silmätarkastuksessa ja samoilla tein pääsi Raijakin tarkastuttamaan silmänsä. Jari Aho totesikin Raijan silmät edelleen täysin terveiksi.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Terveystarkastusuutisia

6.6. käytiin Oilin ja Lempin kanssa Kuopiossa Lupsakassa silmätarkastuksessa. Tarkastuksen suoritti Miia Nyrhilä, joka oli meille uusi mutta miellyttävä tuttavuus.

Tarkastusvuoron odottelijat.


Oilin molemmista silmistä löytyi nyt valitettavasti pienet kolmiomaiset kaihimuutokset (posterior polaarinen ja kortikaalinen). Pääsin näkemään ne itsekin ja itse asiassa kerran olen nyt tarkastuksen jälkeen kotioloissakin pikkukolmion nähnyt oikeassa silmässä auringonvalon heijastamana. Harmillistahan nämä tietenkin aina ovat, mutta jotenkin ei tämä niin suuri ja maatakaatava yllätys ollut Oilin lähisuvun ja jälkeläisten tilanteen tietäen. Kahdella Oilin tyttäristähän on todettu posterior polaarinen kaihi ja veljellään kortikaalinen. Aiemmin Oilin silmät on tarkastettu neljästi terveiksi, viimeksi reilu pari vuotta aiemmin päälle 6,5 vuoden iässä. Tässä taas yksi hyvä syy miksi niitä vanhempiakin koiria kannattaa käyttää silmätarkastuksissa. Erityisesti jos koiralla jälkikasvua ja vaikkei olisikaan, niin arvokasta tietoa jonkin suvun kokonaiskuvaa katsottaessa.

Lempin silmät onneksi peilattiin terveiksi.

Kasvattini Vili (M. Kaukamoinen, eli Lempin veli) kävi lonkka- ja kyynärkuvilla toukokuun alussa ja lausuntona lonkista valitettavasti D/D. :( Kyynärät oli puhtaat 0/0 ja polvetkin tutkittu terveiksi röntgenkuvien ohella. Kuvien perusteella lonkissa oli tällä hetkellä paljon löysyyttä ja hieman matalat lonkkamaljatkin. Nivelrikkoa ei ollut havaittavissa onneksi. Vili on hoikka ja liikkuvainen poika, joten toivottavasti pysyy sen puoleen nyt hyvässä kunnossa ja toivotaan että iän myötä lonkatkin vielä hieman tiivistyisivät. Sarille iso kiitos Vilin tutkituttamisesta!

Raijan ja Hildan sterilisaatio

Raija ja Hilda kävivät yhtämatkaa kohdunpoistolla maanantaina 3.6. Vein tytöt aamuyhdeksäksi klinikalle ja yhden aikoihin olivat valmiita haettavaksi. Hilda asteli jo hyvinkin vakain askelin ja selvän oloisena minua vastaan, mutta Raija, joka oli ollut viimeisimmäksi operaatiossa, oli vielä aika hoippuva ja sekainen. Kaulurikin tuotti hankaluuksia kävelyyn, kun tökkäsin ovenkarmeihin ja matonreunaan jne. Raijalla oli kuulemma ollut paljon sisäistä rasvaa ja munasarjat olivat olleet tavallista syvemmällä ja varsinkin toista oli joutunut voimakkaammin kaivelemaan.

Juuri kotiutumisen jälkeen vielä tötteröt päässä.


Lempi oli aivan hädässä ja ihmeissään, kun tulin potilaiden kanssa kotiin (Oili jäikin Helkan kaveriksi edeltävänä iltana). Päässä olevat tötteröt selvästi jännitti Lempiä ja muutenkin piti moneen kertaan varoen haistella mitä Raijalle ja Hildalle on oikein tapahtunut. Kotiin päästyä vaihdettiin tötteröt kotitekoisiin haavasuojapukuihin ja Raija oli erityisen helpottunut tästä. Sitä tuntui pelottavan tuo tötsä päässä olokin. Raija oli lopun päivää selvästi vähän sekavan oloinen. Nukkua ei oikein meinannut malttaa, vaikka hirveästi väsyttikin. Vaihteli paikkaa ja vinkui vaimeasti välillä. Sohvalle olisi tehnyt mieli ja sitten pariin kertaan sen nostinkin valvottuna, kun nukkui siinä sitten tyytyväisenä tovit. Raija sai pissat aikaan jo kotiutumisen jälkeen, mutta Hilda panttaili iltaan asti. Ruoka maistui illasta jo hyvin molemmille.

Sitten jo hieman mukavammin suojapuvuissa lepäilemässä.


Seuraavan yön nukuin varuiksi olkkarin lattialla patjalla, että havahdun paremmin jos on vaikka hätä ulos tms. Yö menikin aika hyvin. Pariin kertaan käytiin pihalla tarpeilla, kun toisella oli toisella kertaa hätä ja toisella toisen kerran.

Aamulla Hilda oli jo sen oloinen kuin sille ei olisi mitään tehtykään. Niin iloinen ja Lempin kanssa koitti jo alkaa nujuamaan, kun rupesin aamuruokia laittamaan. Pihalla kun käytiin pieni kierros, niin veti jo häntä tötteröllä etunenässä eteenpäin ja vaikutti siltä että olisi mieluusti kävellyt pidemmältikin. Raijakin oli aamuun mennessä jo saanut päänsä selväksi, mutta askel oli sillä selvästi varovaisempi ja hitaampi kuin Hildalla.



Keskiviikkona oli haavalapun poiston aika ja alta paljastui siistit pienet noin 5-senttiset haavat. Ulkoisia poistettavia tikkejähän haavoihin ei ollut käytetty. Eivät olleet vuotaneet tai mitään. Raijallakin oli askel nyt jo reippaampi ja kokonaisuudessaan hyvin normaalin oloinen noin muuten. Hilda lähtikin sitten illasta jo äidin ja isän luo, kun oli niin hyvin paraneminen sujunut.



Noin viikon päästä leikkauksesta aloin antaa Raijan olla ilman suojapukua. Ei se ollut haavasta kiinnostunut ja paraneminen sujunut moitteetta ja haava oli hyvin kiinni. Toinen viikko oltiin vielä kuitenkin vähän rauhallisemmalla liikunnalla ja kovemmat rallit annoin tyttöjen ottaa parin viikon päästä leikkauksesta. Kyllä sitä virtaa tuntuikin jo olevan!




Kaikkineen erinomaisesti sujuneet operaatiot kaikin puolin! Karvaisen Kaverin väelle isot kiitokset hyvin hoidetusta laadukkaasta työstä!

Raija 6v.

Raija Raipe Raikkulius täytti 6 vuotta 26.5.2019!


torstai 6. kesäkuuta 2019

Kiuruvesi RN 28.4.2019

Käväistiin Maijun ja Helkan, Hildan ja Lempin kanssa Kiuruveden ryhmänäyttelyssä 28.4. Tuomarinmuutoksen takia ei lähdetty matkaan kyllä kovin suurin odotuksin. Tuomarina Maija Mäkinen.

Lempi esiintyi junioriluokassa nätisti ja sai T:n (tyydyttävä).


"15kk, kevyt ja jo vierastyyppinen juniori, joka esiintyy tänään kovin lyhyessä turkissa. Hyvät mittasuhteet. Kapea kevytkuonoinen pää. Hyvin kiinnittyneet pitkät korvat. Hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä runko ja häntä. Kevyet liikkeet. Hyvä askelpituus, mutta kovin kapeat liikkeet. Viehättävä käytös, esiintyy hyvin."

Hildalle avoimesta luokasta H (hyvä).


"Feminiininen musta narttu. Saisi olla lyhyempi rungoltaan. Kaunis pää. Vankka kuono. Oikea purenta. Keskiruskeat silmät. Hyvä kaula. Hyvä etuosa. Pitkä rintakehä. Sopivasti kulmautunut takaa. Kevyt luusto. Liikkuu kapeasti edestä sekä varsinkin takaa. Liikkeessä hieman takakorkea. Hyvä käytös."

Helka oli saanut kyseiseltä tuomarilta jokusia vuosia sitten H:n avoimesta luokasta, joten olipa ylläri, kun Helka saikin erinomaisen veteraaneissa ja voitti vielä luokkansa! Reippaasti esiintynyt urosveteraani vei sitten ihan oikeutetusti pidemmän korren, joten Helka oli VSP-veteraani.


"12v. Erittäin hyvässä kunnossa esitetty veteraani. Selvä sukupuolileima. Lanneosaltaan hieman pitkä. Rodunomainen ryhti. Hyvä pää. Karvaiset korvat. Oikea purenta. Korostuneet silmät, jotka voisi olla tummemmat. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä turkki ja häntä. Liikkuu ikäisekseen erittäin hyvin. Miellyttävä käytös, oikea arvokkuus."