keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kaksi karkulaista Kinahmissa

Sunnuntaina 18.9. lähdettiin kahden jälkeen iltapäivällä suuntaamaan Millan, Touhon ja Wagnerin kanssa patikointiretkelle Kinahmiin. Mulla mukana kaikki tytöt. Menomatka meni normaalisti. Helka, Oili ja Touho juoksentelivat vapaina pitkin metsää ja tapansa mukaan vähän väliä pistäytyivät meidän luona. Millan kanssa höpöteltiin niitä näitä ja minä poimin vähän väliä hirvikärpäsiä hiuksistani. Määränpäähämme kodalle noin 9 kilometrin päähän lähtöpaikasta päästyämme tehtiin nuotio kotaan, paistettiin makkaraa ja täytettiin mahojamme. Pois päin tullessa keräiltiin muutamat kantarellit matkaan mukaan, mun aikeina paistaa ne illalla. Vaan sitten, jossakin vaiheessa jälkeen klo 20 huomasin, ettei Helka ja Oili ole hetkeen näyttäytyneet luonamme ja mäen alta kuului useamman koiran haukku, joista yhden kuvittelin olevan Helka.

Huudeltiin, huudeltiin ja vielä kerran huudeltiin. Haukkumista kuului edelleen, mutta ei alun jälkeen enää sitä helkamaista haukkua. Aikaa vierähti, eikä koiria vaan kuulu millään takaisin. Päätin lähteä katsomaan, että onko siellä minun koiria, mistä haukku kuuluu, vaikka olikin jo erittäin hämärää ja haukkupaikalle oli välimatkaa. Milla jäi odottamaan polulle Kertun ja Wagnerin kanssa, ettei vaan harhauduttaisi siltä. Touho lähti minun kaveriksi mukaan alas rinnettä. Aattelin ensin mennä ihan vain sen matkaa, että pysyn huutoyhteydessä vielä Millan kanssa. Noh, sitten huomasin jo ehkä puolessa välin matkaa että se mäki söi aika hyvin äänen ja Millan ääni ei enää kuulunut, mutta teki vielä mieli jatkaa tarkastamaan tilanne kun koiranhaukkua edelleen kuului satunnaisesti. Huomasin sitten, että siinä vieressä meni alaspäin laitumen reunan sähöpaimen ja soitin sitten Millalle, että kävelen sen viertä alaspäin mäkeä, etten itse vaan eksy. Tässä vaiheessa oli jo aikalailla pilkkopimeää. Tultiin Touhon kanssa sitten sen aitauksen päähän ja paikansin, että koirien haukku kuuluu läheisestä pihasta. Ja myös sen etteivät haukkuja ole tosiaankaan minun koiriani. Meni siinä sitten kuitenkin ison ojan ja ryteikön läpi Touhon kanssa ja talon pihalta vastasi sitten mun huuteluihin nainen, joka sanoi että olivat juuri tulleet miehensä kanssa kotiin ja heidän koirat olivat haukkuneen kauheasti. Eivät kuitenkaan olleet nähneet vieraita koiria, kun sitä tiedustelin.

Eipä siinä, pakko oli sitten vaan lähteä suuntaamaan takaisin ylös mäelle ja huomasin, että kappas vaan en enää löydäkään sitä aidanviertä, jota pitkin äsken tulin! o_O Laukattiin siinä Touhon kanssa sitten varmaankin vartti ees taas ja etsittiin sitä kohtaa mistä oltiin tultu. Noh, viimein sitten harhailu ja ryteikössä rypeminen palkittiin ja löysin jonkin aidanvieruksen, josta en ollut tosin varma, että onko juuri se mitä pitkin tulin. Ylöspäin sen kuitenkin täytyi viedä ja melko lähelle Millaa! Lähdettiin kuitenkin kapuamaan sen viertä ylös ja voi HUH miten pitkä ja jyrkkä se mäki oli ! Kunto meinasi loppua totaalisesti jo puolessa välin mäkeä ja voi sitä hien ja kuumuuden määrää! Tuntuu, että mäen ylös pääsemisessä meni aivan kamalan pitkästi aikaa, mutta viimein oltiin siellä takaisin (ja vieläpä tasalleen Millan kohdalla!) ja piti vähän aikaa tasata hengitystä ja kuumuutta nousun jälkeen.

Kun sain taas itseeni henkeä vedettyä, jatkettiin tovi vielä koirien huutelua, mutta metsä oli aivan hiljaisen autio meidän huutoja lukuunottamatta. Pilkkopimeys oli langennut ja ilta viilistyä entisestään. Tehtiin päätös lähteä jatkamaan matkaa autoille päin koiria samalla huudellen. Oltiinhan kuitenkin vielä noin 4-5 kilometrin päässä autosta, että paljon oli tarvottavaa vielä.. Voin myös kertoa, että oli sangen mielenkiintoista kulkea metsässä säkkipimeällä polkua pitkin vain kännyköiden näyttöjen valon avulla! Menin Kertun kanssa edeltä ja Kerttu näytti aika minne polku vie, mutta välillä meinasi aina harhauttaa sekin menemällä haistelemaan jotain pusikkoa. Lisäksi oli semmosia paikkoja, ettei oikein tiennyt, että minne päin se polku menee, kun maakin oli melko tasaisen tallautunut. Välillä aina pysähdyttiin huutamaan koiria ja kuuntelemaan kuuluisiko jotain.

Lopulta oltiin ehkä joskus noin klo 23 takaisin lähtöpaikassa auton luona. Vielä huudeltiin siinäkin koiria ja sitten käytiin ajelemassa viereistä autotietä eteenpäin, että näkyisikö siellä liikettä. Helkalla ja Oililla oli kuitenkin molemmilla heijastin liivit päällä, että jos liikettä olisi näkynyt, niin ne olisi ollut auton valoissa helppoa huomata.. Pariin paikkaan pysäytettiin auto ja huudeltiin, mutta ei vaan kuulunut eikä varsinkaan näkynyt mitään! Ei auttanut kuin vaan luovuttaa ja lähteä siltä iltaa kotiin. Koirat olivat vain kerta kaikkiaan kadonneet..

Maanantaiaamuna 19.9. puhelimeni oli edelleen hiljaa, eikä kukaan  ollut ilmoittanut löytäneensä koiriani. Puhelinnumerothan niiltä molemmilta löytyisi kaulapannoista. Tein koirista ilmoituksen poliisille ja paikalliselle löyöeläinvastaavalle. Karkurit.fi-sivusto sai myös ilmoituksen kahdesta kadonneesta lapinkoiratytöstä. Klo 9 aikaan suunnattiin Millan kanssa takaisin Kinahmiin koiria etsimään. Onneksi aamuinen sumukin siitä hälveni nopeasti ja näkyvyys ympäristöön parani. Käytiin ensiksi tarkistamassa lähtöpaikka, huudeltiin tovi koiria ja sitten ajeltiin taas sitä samaa tietä läpi mitä eilenkin illalla. Muutamalta ihmiseltä kyseltiin, että onko tällaisia koiria näkynyt ja sitten rustailtiin kalenterini muistiinpanosivut täyteen lappuja koirien katoamista koskien ja leviteltiin niitä ihmisten postilaatikoihin. Silmä kovana piti tarkkailla myös tienpientareet. Parisas paikkaa tien varressa metsän laidassa huudeltiin taas hetki koiria, muttei mitään havaintoja edelleen. Seuraavaksi käytiin Kinahmin mäen toisella puolen olevalla tiellä kattomassa, että näkyykö mitään ja myös sinne jätettiin lappusia ja huudeltiin. Sitten oli taas palattava kotiin, että ehdin syödäkin jotain ennen töihin lähtöä, mikä tällaisella hetkellä ei olisi yhtään tietenkään kiinnostanut.

Kotona ilmoitin koirien katoamisesta myös paikalliselle radiokanavalle ja riistanhoitoyhdistyksen vastaavalle, joka lupasi pistää koirista viestiä eteenpäin. Töihin päin ajellessa minulle soitti mies, joka oli nähnyt meidän laittaman lapun koirien katoamisesta ja kertoi, että hänen koiransa kuulemma kovasti haukkuneet rinteeseen päin tänäänkin ja epäili siellä ehkä jotain liikkuneen. Töissä ehdin noin tunnin verran vahdata puhelinta työnteon lomassa. Viestejä tuli, muttei mitään koirista! Sitten vaille neljä tuli vihdoin odottamani ja toivomani viesti! Äiti laittoi viestiä, että joku nainen oli soittanut löytäneensä molemmat tytöt hiehoaitauksen läheltä Kinahmista ja oli vieläpä saanut koirat kiinnikin!! JES! Äiti myös kirjoitti, että menevät hakemaan koirat kotio ja minä sain jatkaa rauhallisemmin mielin työiltaa.

Kotiin kun tulin, Helka ja Oili eivät meinanneet edes jaksaa minua vastaan tulla, mutta kuitenkin molemmat kankein jaloin kävelivät luokseni ja sitten heti taas valahtivat pitkin pituuttaan uneen lattialle. Helka vähän ontui toista etujalkaansakin. Enpä ole kyllä koskaan näitä kavereita noin hurjan väsyneinä nähnyt! Ei varmaan ollut niittenkään montaa silmällistä tullut edeltävänä yönä nukuttua.. Päällisin puolin tytöt olivat kunnossa, eivätkä juurikaan edes likaisiakaan! Helkalla vähän jalkakarvoissa jotain mutaa, mutta ei sen pahemmin.

Seuraavana aamuna koirat heräsivät jo virkeämpina uuteen päivään. Helka ei enää ontunutkaan. Kuitenkin aamupissan jälkeen molemmat kellahtivat vielä takaisin nukkumaan hyvin äkkiä.

Tiedä sitten missä koirat olivat sen koko yön ja aamupäivän Kinahmissa viettäneet! Löydettäessä ne eivät alkutiedoista poiketen olleet sittenkään olleet hiehojen kanssa samassa aitauksessa, vaan viereistä aitauksesta haukkuneet niille. Liekö sitten nämä hiehojen hajut olleet koirista niin vastustamattomia, että olivat koko katoamisaikansa niitten lähettyvillä ja kannoilla viettäneet, vai olivatko juoksennelleet kauempanakin. Sitä ei tarina kerro ja arvoitukseksi se taitaa jäädäkin.

Pääasia kuitenkin, että koirat löytyivät noinkin nopeasti ja täysin kunnossa! Mieliin tämä melkoinen reissu jää varmasti pitkäksi aikaa. (alla olevassa kuvassa Helka eiliseltä lepäilemässä reissuväsymyksiään pois)

Väsynyt karkulainen Helka

tiistai 6. syyskuuta 2011

Eloton elokuu? Ei sentään. :)

Hupsis, en sitten saanut yhtään blogimerkintää aikaiseksi edes elokuulta! :P Jos nytten otettaisiin ja kerrattaisiin hieman senkin ajan kuulumisia.

Saija kyläili Andon (Mystic Moonlight Bi Exclusive Blue) kanssa meillä elokuulla Joensuun näyttelyn viikonloppuna. Molempina päivinä käytiin Joensuussa katselemassa näyttelyä ja illat vietettiin sitten lenkkeillen ja koirat juoksivat ja peuhasivat pihalla niin maan mahdottomasti, että olipa aika väsynyttä porukkaa sen jälkeen! :D


Tytöt ja Ando

 Karva oli meillä vähän jokaisella tytöllä nyt irtoamisvaiheessa ja Oilikin tekaisi oikein kunnollisen karvanlähdön taas vaihteeksi ja nyt sitten ollaankin mallia kaksi karvaa ristissä. Noh, todettakoon että häntä sillä nyt ainakin näyttää muhkealle, kun se on varmaan ainoa paikka josta karvaa ei juurikaan ole (vielä) lähtenyt. Mutta selvisipähän nyt ainakin se, ettei Oili esiinny erkkarissa lokakuulla.. ;) Kertusta on saanut vähän väliä harjata pohjavillaa pois eri paikoista, mutta nyt silläkin alkaa olla jo kaikki lähtenyt ja uusi villa näyttää olevan jo kivassa kasvussa kyljissä, joista karvanlähtö sillä jo heinäkuulla alkoi. Helka on tiputellut vähäisiä määriä karvaa sieltä täältä, mutta on ihan ok turkissa edelleen. Nyt kun vielä saisi nuo tytöt pestyä kylppäri- ja saunaremontin valmistuttua, niin olispa sitten hyvä niiden odotetta syksyä ja talvea puhtain turkein!


Oilin karvanlähtö

Elokuun lopulla päästiin jopa kertaalleen käymään lappalaiskoirien treeneissä Sorsasalossa ja huomasipa kyllä Oilista, ettei olla kuin keväällä viimeksi päästy sellaisiin mukaan. Kyllä oli virtaa mennä sinne sun tänne ja alkuun tuntui olevan vähän hankaluuksia sen muistaa, että mitä sitä nyt piti tehdäkään. Onneksi sitä keskittymist alkoi siellä sitten jonkin verran pikku hiljaa löytyä ja kaikki sujui lopulta ihan moitteetta.

Kerttu pyörähti 25.8. mätsärissä tuloksella veteraanien punaisten 2. Kilpailijoita oli tällä kertaa ilahduttavan monta - jopa 8! :)


Punaisten kehän 3. parasta.

Sitten päästäänkin jo syyskuulle ja heti tähän alkuun ehdittiin Kertun kanssa käväistä parit mätsärit Pielavedellä ja Nilsiässä. Pielavedellä 3.9. Kerttu sijoittui kahdesta veteraanista punaisten 1. ja Best In Show'ssa sijalle 4. Myös Oili oli mukana treenailemassa Pielavedellä ja esiintyi ihan kivasti. Punaisen nauhan sai isojen aikuisten luokassa ja sijoittui punaisten 4. :)





Sitten Pielaveden mätsäriä seuraavana iltana 4.9. ehdittiin vielä juuri ja juuri hieman ex tempore mätsäriin Nilsiään. Itse olin aamun ja päivän järjestämässä kennelpiirin nuorisojaoston mätsäriä Kuopiossa ja sitten sen jälkeen lähdin vielä Maijua ja Kerttua viemään Nilsiään, kun niillä oli niin kova into ja olivat jostain ilmoituksen sinä päivänä bonganneet! Matkaan mukaan saatiin sitten myös Milla ja Touho(gordoni Xenaran Back In Time). Eikä tullut kyllä turha reissu lähteäkään. Sää oli mitä mainioin ja lämmin ja koirat menestyivät hienosti. :) Touho voitti punaisten luokan aikuisissa ja oli BIS3 ja Kerttu ainoana veteraanina vei ykköspaikan siinä kisassa ja niin se vaan oli vielä BIS1! Huh, vaan kylläpä väsytti allekirjoittanutta sinä iltana niin paljon ettei ole väsyttänyt aikoihin. Eipä ole aiemmin tullut koettua kolmea mätsäriä kahden päivän aikana. ;)

Nyt syyskuulle ei ole erikoisempia suunnitelmia. Lokakuun ekana viikonloppuna suunnataan Helkan kanssa erkkariin Jyväskylään ja nähdään pitkästä aikaa Heliä ja Severiä(Miskajasmin Olkihattu)! :) Juuri hetki sitten pistin Helkan ilmoittautumisen matkaan. Samakos se on kehässäkin pyörähtää, kun joku koirista lähtee mukaan joka tapauksessa. Tällä kertaa valinta osui Helkan kohdalle, kun se suhteellisen hyvin on kuosissa turkkinsakin suhteen. ;) Mutta sitä odotellessa!