maanantai 7. syyskuuta 2020

Raija 7 vuotta

Raija täytti keväällä jo 7 vuotta. Eipä Raijassa toki vielä ikä näy - koira parhaassa iässä! Turkki on vuoden takaisen steriloinnin jälkeen saanut uusia muotoja. Kaulaan ja takapuoleen on kyllä tullut turkkia ja hapsottavaa karvaa lisää. Oksanpätkät jne. tuntuu niihin kyllä myös valitettavasti tarttuvan. Pohjavillaa vaihtoi kyllä nyt kesällä aika hyvin, joten se systeemi ei ole aivan sekaisin mennyt.













Hampaiden suhteen Raijalla oli tälle vuodelle harmia vähän lisääkin, kun toisenkin puolen iso yläposkihammas halkesi heinäkuulla. 😞 Olivat pihalta löytäneet jonkin vanhan ja ilmeisen herkulliseksi muhineen nauhanluun, jota sitten kaikki vähän vuoron perään kalusivat parina edeltävänä päivänä, kun sitten huomasin Raijan epätavallisesta suunlivoskelusta ettei nyt kaikki ole kunnossa. Poistoonhan se tämäkin hammas sitten meni, oli siitä sen verran iso soiro halki ja tulehdus oli tähänkin jo ehtinyt juureen alulle kun poistopäivä koitti. Tämäkin operaatio meni hyvin ja parilla hieman vaisummalla päivällä Raija tästäkin selvisi. Mutta nyt meni oikeat luut kyllä pannaan Raijalta (ja muiltakin koiriltani). Tulipa aika kalliiksi muutaman euron luut! 😳 Epäilen kyllä, että olisiko Raijalla yleisesti jotenkin vähän heikompi hammasluu.. Onhan meillä aiemminkin syöty oikeita luita satunnaisesti, eikä kellään ole koskaan aiemmin tällaisia lohkeamisongelmia ollut. Voi toki olla, että on vaan erittäin huonoa tuuriakin. Kuulin kuitenkin tässä vastikään, että myös Raijan edesmenneellä emällä oli jouduttu samainen poskihammas poistamaan luunsyönnissä tapahtuneen lohkeamisen vuoksi. Sekin vähän herätti mietintöjä heikommasta hammasluusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti