lauantai 5. heinäkuuta 2014

Viiveellä kesäkuisia

Kesäkuulla en nyt näköjään saanut taas yhden ainoaa postausta aikaiseksi. Ehkä nyt olisi hyvä kerrata kesäkuuta pienen tiivistelmän muodossa.

7. kesäkuuta käytiin Oilin ja Raijan kanssa Pielaveden ryhmänäyttelyssä. Sää oli paahtavan aurinkoinen näyttelypaikalla. Lapinkoiria oli ilmoitettuna vain 15 ja näistä 5 narttua ja 10 uroksia. Ennen tyttöjen esiintymisvuoroa kävin juoksuttamassa kehässä Zeken(Dagolas Naavaparta) valiouroksissa, koska omistajansa oli estynyt tulemaan sitä esittämään. Zekeä kuumuus haittasi ja olisi vain pyrkinyt varjoon. Esiintymisistä kuitenkin selvittiin ja tuomari Markku Kipinä tykkäsi Zekestä, palkiten sen PU2:ksi asti.

PU-kehän jälkeen oli heti Raijan vuoro. Raija esiintyi kivasti ja pirteästi ja sai ERI:n! :) Junnunarttuja oli Raijan lisäksi yksi EH:n saanut, joten Raija sai siis luokkavoiton ja kaiken kukkuraksi SA:n! Raijan jälkeen oli vain yksi nuorten luokan narttu ennen avointa luokkaa ja Oilin vuoroa. Oilikin esiintyi hyvin saaden EH:n ja luokkavoiton, koska oli ainoa narttu luokassaan. Paras narttu -kehässä Raija olikin sitten ainoa ja tienasi näin ollen itselleen ykkössijan, sekä SERTin! ROP-kehässäkin piti siis käydä pyörähtämässä ja oikeutetusti komea urosten voittaja Staalon Intiaanipäällikkö, eli Rölli, vei voiton. Ihana ja ystävällinen nallekarhu! :)

Raija JUN ERI1 SA PN1 SERT VSP:
"Ryhdikäs tasapainoisesti rakentunut narttu, jolla hieman kapea kallo. Kevyehkö kuono-osa. Hyvät silmät, kuono, purenta. Hyvä ylälinja ja häntä. Ikäisekseen hyvä ja tasapainoinen runko. Liikkuu hyvin. Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä."

Oili AVO EH1:
"Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvä kallo, k..., s...(sihteeriltä jäänyt sanat täydentämättä, mitä lienevät?) Hyvä purenta. Kuono-osa saisi olla täyteläisempi. Avoimesti kulmautunut edestä. Niukassa turkissa tänään. Kevyt luusto. Liikkuu riittävällä sivuliikkeellä, löysä takaa. Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä."

Raijasta mukanamme ollut Titta otti muutaman kuvan kehän jälkeen. Lisäilen ne, kunhan saan kuvat käsiini. Oilista löytyi yksi kuva. Kiitos kuvanottajalle!




















Kesäkuu meni muuten melko arkisissa meiningeissä. Muutaman kerran käytiin Kuuslahdessakin. Kertulla oli yhdessä vaiheessa etujalka kovasti kipeänä, mutta se hoitui kortisonipistoksella. Muuten mummon vointi on ollut vähän vaihteleva. Välillä on huonompia päiviä joukossa, mutta mieleltään se olisi edelleen kovin virkeä. Kroppa vaan ei jaksa enää millään niin paljon kuin mieli jaksaisi. Helkalle kuuluu hyvää.

Juhannuksena vietettiin yksi yö mökkeilemässä Tuusjärvellä ja toinen Kuuslahdessa. Tytöt nauttivat mökkireissusta, kun saivat mennä pihalla vapaina miten tahtoivat. Raija erityisesti otti asiasta kaiken irti. Oili malttoi välillä rauhoittua levollekin, vaikka useaan otteeseen intoutui Raijan kanssa remuamaankin.







Kesäkuun puolessa välin kävin katsastamassa myös tuoreimmat toukokuulla syntyneet Miskajasminit yhdistelmästä Eisenfest Tähtisade ja Tassutuvan Aurinkoleijona. Ihana, touhukas ja tasainen pentue - kivanoloisia pentuja kaikki! :) Nyt jo omia uusia kotejaan sulostuttamassa tässä vaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti