tiistai 1. kesäkuuta 2010

Punkkishow'ta

Oltiin Helkan kanssa tiistaina 25.5. lenkkeilemässä Siilinjärvellä Laukanlammen majalla saakka Riian sekä Helkan enon Miskan (Miskajasmin Eros) ja Justiinan (Fihtolas Justiina) kanssa. Lenkki oli oikein mukava ja koirat pistelivät siellä menemään vapaina. Sadetta saatiin loppumatkasta myös ihan jonkin verran, mutta eihän se koiria tieten haitannut. Hihnanpäitä ehkä enemmän. ;) Jo vähän ennen kuin päästiin autoille alotuspisteeseen, noukin Helkan selästä yhden punkin kävelemästä. Kotipihaan tultua napsin kuonon päältä toisen ja sisälle päästyä havaitsin vielä kaksi turkissa kipitteleväistä, kun kävin Helkan turkkia läpi. Sinä iltana ajattelin, että vähällä päästiin me, kun Riia oli löytänyt jo sinä päivänä koiristaan yhteensä 15 punkkia.

Noh, sitten tuli seuraava päivä(ke 26.5.) ja huomasin, että käsi osui silitellessä kaulalle kiinnittyneeseen pikkupunkkiin. Kävin sitä sitten poistamaan ja samalla kävin Helkaa uudestaa läpi ja johan niitä alkoikin sitten löytyä.. Löysin 10 punkkia lisää. Yksi näistä oli karvoissa juoksennellut poikapunkki ja muut 9 olivat jo ruokailun aloittaneita tyttöpunkkeja. Tähän saakka viimeisimmässä punkkilöydöksessä oli jotain outoa - iho oli jo punkin havaitessani ihan violetti puremakohdasta. Poistin punkin ja ajattelin, että pitää seurata tilannetta. Muitten puremien kohdilla iho oli ihan normaalin näköinen. Tämän jälkeen löysin vielä yhden punkin, jonka senkin kohdalla iho oli ok.

Puremakohta punkin poiston jälkeenPuremakohta punkin poiston jälkeen.

Puremakohdan sijainti
Puremakohta hieman etäämpää ja sijainti.

Torstaina 27.5. kurkkasin sitten iltapäivällä tämän poskessa olleen violetin muutoksen tilaa ja kappas, violetin keskustan ympärille oli nyt ilmaantunut ohut punainen rengas. Illalla sitten vähän ennen kuutta illalla katsoin tilannetta taas ja silloin punainen rinkula keskustansa ympärillä oli levinnyt huomattavasti ja lisäksi iho oli turvoksissa sillä kohtaa. Soitin eläinlääkärille ja kerroin mitä olin havainnut ja että pitäisikö tästä huolestua. Pyysivät käymään siellä näyttämässä tilannetta seuraavana päivänä. Puhelun jälkeen joskus illasta löytyi taas yksi punkki kyljestä - ja tämänkin kohdalla oli punainen rengas(paljon haaleampi kyllä kuin toisessa löydöksessä)! Illalla Helka ja Kerttu saivat sitten Bayvanticit nahkaansa.

Puremakohta seuraavana päivänä
Puremakohta seuraavana päivänä. (tämä siis se paksumpi punainen rengas, ohuemmasta en valitettavasti tullut ottaneeksi kuvaa)

Puremakohdan sijainti
Puremakohta seuraavana päivänä hieman etäämpää ja sijainti.

Kyljen puremakohta
Viimeisin löydös kyljestä ja sen ympärillä vallitseva punoitus.

Perjantaina 28.5. suunnattiin sitten Puijonlaaksoon eläinlääkärille klo 13:15. Lääkäri kuunteli vielä kerran oireet ja katsoi molemmat rinkulalliset puremat. Sanoi, että kyseessä on todennäköisesti jokin puremasta aiheutunut reaktio. Borrelioosikaan ei kuulemma ollut poissuljettu vaihtoehto, vaikka koirilla tämän oireisiin ei yleensä kuulukaan punainen rengas pureman ympärillä. Helka sai sitten 10 vrk:n antibioottikuuriin, jonka kuulemma pitäisi tehota, oli sitten kyseessä kumpi tahansa.

Seuraavana päivänä puremakohdista oli turvotus laskenut jo selkeästi ja muutenkin punoitus oli jo jonkin verran laskenut. Nyt tällä hetkellä nämä ovat jo edelleen paljon parempana, mutta vieläkin niiden kohdalla on hieman värimuutosta ja ovat hieman koholla.

Sellaistapa punkkishow'ta täällä nyt ollut.. Toivotaan, että tuo nyt menee sitten tuolla ohi, niin kuin nyt näyttäisi kyllä. Kertusta on löytynyt kiinnittyneenä 2 punkkia ja Oilista 1, mutta ne nyt eivät tietysti tällä kovin punkkirikkaalla lenkillä olleetkaan matkassa. Tänään sitten käytiin taas vaihteeksi eläinlääkärillä, kun kävin hakemassa Oilille tehosterokotteen ja rabieksen. Oili oli taas hurjan reipas ja olisi innoissaan halunnut touhottaa ja tutkia paikkoja lääkärissä. Lääkärisetä oli taas aivan hurjan kiva tyyppi ja piikitykset menivät ihan huomaamatta pöydältä herkkuja imuroidessa. Oili koittaa kovasti vaan kasvaa ja tällä hetkellä sillä on säkää jo 39cm ja painoa 8,7kg. Pari senttiä siis uupuu enää korkeuttakaan ihannekorkeuden alarajasta. ;) Myös Oili sai sitten eilen Expotin punkkikarkoitteekseen nahkaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti