keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Ulkomuotoon uudistusta

Hih, viimein sai blogikin hieman jotain uudistusta ulkomuotoonsa sekä Oilikin vihdoin nimensä ja kuvansa näkyviin otsikkokuvaan. ;) Saahan nähdä miten isoksi Oili ehtiikään kasvaa ennen seuraavaa otsikkokuvan päivitystä, kun näin hurjan aktiivinen olen. ;D Itse kotisivuillekin pitäisi jotain tehdä edes otsikkokuvalle, mutta saas nähdä milloin into sen päivittämiseen iskee. Muutenkin sivuilla on joitakin vanhoja gallerioita, jotka eivät enää toimi, että pitäisi niihinkin puuttua. Oilin kasvugalleria päivittyy sivuille nyt sentään noin viikon välein ja myös galleriaan olen saanut ihmeen paljon (ja nopeasti!) kuvapäivityksiä viimeaikoina. Katsotaan miten tämä aktiivisuustaso tässä nyt sitten säilyy.



Muuten ei mitään suurempaa ihmettä kuulu. Minä sain kuin sainkin sitten huhtikuun viimeisenä päivänä eläintenhoitajan paperit ja käväisin sen pohjalta päiväreissun Kannuksessa. Ihan ennallaanhan tuo paikka oli ja kevät edempänä kuin täällä Savossa. Mahtaneekohan sitä koskaan enää tulla Kannuksessa käytyäkään tämän jälkeen.. Oili kasvaa kovasti ja alkaa pikkuisen jo käsissä tuntua, jos sitä joutuu kantelemaan vähänkin pidempään. Helkan suhteen välit ovat ehkä ihan aavistuksen verran lämmenneet. Kertun kanssa olisi suunnitelmissa mahdollisesti pyörähtää mätsärissä pitkästä aikaa lauantaina Kuopiohallilla, jos vaan sää suinkin on semmonen siedettävä. Helka taas on ilmoitettu näytille Punttisilimään ryhmikseen. Kehässä se onkin viimeksi ollut Tuusniemellä helmikuussa 2009, eli aikaa on viime käynnistä ihan jonkin verran ehtinyt vierähtää. Muistuukohan kehäkäytös enää edes mieleen.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti