tiistai 19. kesäkuuta 2007

Kasurilassa lenkkeilemässä lappalaisseurassa


Oltiin tänään molempien koirien kanssa Kasurilassa lappalaiskoirien lenkillä. Kiivettiin rinteen päälle joksikin aikaa ja laskeuduttiin sitten toista rinnettä pitkin alas. Osa koirista leikki ja riekkui vapaana ja Helkankin laskin irti rinteen päällä. Se pysyi nätisti sopivan matkan päässä ja sain palkattua monesti luoksetulostakin. Kerttu sai tyytyä lenkkeilemään hihnassa, koska olisi kuitenkin päsmäröinyt liikaa koirajoukossa taikka lähtenyt jonkin metsäneläimen perään. Alas laskeuduttua pidetiin vielä vähän näyttelytreeniä. Helkan kanssa otin vähän ravaamisharjoitusta sivummalla, kun se ei pystynyt keskittymään muiden kanssa ringissä juoksemiseen. Hienosti meni ja Helka ottaa ihanasti kontaktia minuun! Parit lyhyet seisomiset otin myös ja Helka sai hieman hampaitten katsomis - ja käsittelyharjoitustakin. Joskaan se nyt ei oikein meinannut olla paikalla hampaita tutkittaessa. Kotiin kun lähdettiin, oli takapenkillä hiljaista porukkaan. Molemmat karvaiset makailivat tyytyväisinä penkillä. Seuraavan kerran tapaillaan lappalaisporukkaa tokotreenien merkeissä Sorsasalossa 1.7. Mitähän mahtaa tulla, kun meiltäkin on Kertun kanssa tokoilut vähän jääneet unholaan sitten viime vuoden.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti