sunnuntai 13. toukokuuta 2007

Pikkuriiviö jo 9 viikkoa



Niin se aika vaan menee hurjan nopsaan ja Helkalla on ikää jo päälle 9 viikkoa! Kyllä tässä kahden koiran kanssa rattoisasti päivä vierähtääkin ja illalla ei paljon kahta sekuntia pidempää tarvitse unta odotella. :D Ruokahalu on Helkalla nyt kasvanut ja ensimmäisen viikon näpertelyt ovat unohtuneet. Ruokaa odottaa jo kovasti sitä laittaessani ja kuppi tyhjentyy kokonaan. Painoa oli tullut kilo lisää sitten edellisen viikon ja korkeutta Helkalla oli mitatessani 28,5 cm. Pissiä, ja kakkaakin, tulee sisälle herkästi jos en itse ole skarppina ja tarpeeksi nopea. Lähes koko meilläoloajan se ei öisin ole tehnyt mitään tarpeitaan, vaan pissi ja kakka tehdään aamulla ulos. Vaikka olenkin kuullut kauhutarinoita viiden tai kuuden aikaan yöllä herättävistä koiranpentuherätyskelloista, Helka malttaa mainiosti nukkua yhdeksäänkin aamulla. Kahdeksan aikaan aamuisin ollaan aikaisintaan heräilty. Ihan hyvä minullekin, kun nuo viiden aikaan heräämiset eivät ehkä olisi kauhean miellyttäviä.. ;)


Luoksetuloista pyrin Helkaa palkkaamaan aina ja siitäkin kun se omatoimisesti tulee luo. Hyvin se pysyy lähettyvillä. Kertun ollessa mukana saattaa irrota vähän kauemmas Kertun mukana. Kontaktia ollaan makupalan avulla myös aina silloin tällöin vähän vaivihkaa harjoiteltu niin että kävelen eteenpäin ja Helka "seuraa" vierellä. Ruokaa ollaa myös alettu nyt opettelemaan odottamaan niin, että Helka istuu ensi ja minuun katsoessa se saa luvan alkaa syömään. Pannasta olen vielä pitänyt kiinni, mutta jo muutaman kerran jälkeen se on hyvin tajunnut, että istumisen jälkeen ruokaan pääsee paljon nopsempaan käsiksi kun katsoo minuun. Kynsiä leikattiin myös yhtenä päivänä(onnistui ihan ok, mutta kyllä siinä tuli hiki vähän molemmille) ja hampaiden katsomisessa ollaan edistytty niin, että pystyn jo nostamaan Helkan huulia ehkä sekunniksi. Siitä se lähtee.


Kertussa oli eilen tumma pieni punkki kipittelemässä kuononpäällä ja se napattiin siitä heti paperille ja litistettiin. Kylläpä vaan syyhysi itseäkin sen jälkeen koko illan. Vainoharhaa, vainoharhaa. :D Pitää kyllä jokin punkkikarkoite sille nyt pikimmiten hankkia, kun näyttää noita punkkeja olevan. Ensimmäisenhän löysin Kertusta jo huhtikuun lopulla. Se oli jo jonkin aikaa syönytkin, kun oli jo melko iso.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti